Minun Afrikkani osa 6

Jälleen varhainen herätys, aamiainen ja klo 7 startattiin jeepit. Kokopäiväreissulle oltiin lähdössä, Marajoki Kenian ja Tansanian rajalla oli kohteena ja luvassa oli mahdollisuus nähdä krokotiileja.
Aamuauringon kaunis valo taittui maisemaan kun pitkin savannia ajeltiin.
Oltiin jo nähty niin paljon eläimiä, että tuskin mitään kovin uutta ja ihmeellistä osuisi tähän päivään...niin paitsi ne mahdolliset krokotiilit.
Kaikessa rauhassa sai ihailla maisemia ja näpsiä kuvia kun jotain mielenkiintoista kohdalle sattui. Ei tarvinnut enää rystyset valkoisina ja kämmenet hikisinä rutistaa kameraa ja horjuen seisoa istuinten käsinojilla, jotta ylettyisi paremmin kuvaamaan. Savannin lämmin tuuli hulmutteli hiuksia ja katse oli jo harjaantunut bongaamaan eläimiä lähes näkymättömistä.
Komeat oli näköalat pesästään näillä linnuilla.

Topiantilooppeja ja jotain toista sorttia antilooppeja vaeltali verkkaiseen tahtiin savannilla. Tosin alimmassa kuvassa pistettiin vähän juoksuksikin!

Pahkasiat eivät näyttäneet yhtään niin rumilta kuin ensi kertaa niitä nähdessä. Olisko tottumiskysymys :)

Kukkulan kuningas-leikki menossa

Gnuun tapaaminen olikin eka kerta. Gnuu-laumat ovat vaeltaneet Serengetin puolelle, joten Masai Marassa niitä ei paljon ollut

Seeprat ja kirahvit laidunsivat aika usein kimpassa

Ilmeisesti jotain siemeniä maasta löytyy, kuivalta näyttää

Gebardi oli jälleen säväyttävä näky ja sai tarttumaaan kameraan vähän tiukemmalla otteella. Ateriana oli joku pienehkö eläin.

Jaahas, sitten ollaan vesiesteellä, mutta hyvin jeeppi siitä taitavan kuskin ohjastamana selvisi ja niin selvitti myös Martin-kuski meidän jeeppimme kuivalle maalla.

Sitten saavuimme Marajoelle, jossa vettä oli nyt aika niukalti, mutta virtasi varmaan sadekauden päätteeksi hyvinkin runsaana. Virtaheporyhmiä vietti siestaa siellä täällä joessa.

Tällaisia "polkuja" oli rantatöyräässä ja niitä pitkin eläimet laskeutuvat juomaan

Ainakin tällaisia lintuja oli joella

Jännitys tiivistyi kun joen reunamaa eteenpäivä ajelimme...olisikohan krotiileja. Ja olihan niitä!

Virtahepoja oli kylki kyljessä ja vissiin vähän päälletystenkin. Aikamoisia pötiköitä,virtahevot ovat 1,5–1,65 metriä korkeita ja painavat 1 300–3 200 kg.

Paluumatkalla jälleen jo entuudestaan tuttuja eläimiä, joita ei enää tullut niin ahkerasti kuvattua. Saattoi enemmän keskittyä pelkkään katselemiseen ja havainnointiin.
Tämä norsu näytti niin uljaalta, että oli ihan pakko kuvata!

Varmaankin kaunein ikinä näkemäni lintu on tämä etelänkruunukurki (Ugandan kansallislintu). On siinä jaettu kauneutta kauhakaupalla yhdelle lajille

Kun käännyimme tutuksi käyneeltä kyltiltä lodgeen, hiipi mieleen haikeus. Tämä oli safarin viimeinen puistoajelu. Tätä oli odotettu kymmenen kuukautta ja nyt se oli ohi. Samalla mieli oli hyvin kiitollinen siitä mitä kaikkea oli nähty ja koettu. Ikimuistettavat hetket, joita oli tallennettu kameroiden muistikorteille ja silmien verkkokalvoille ja mielen sopukoihin. Oli aika etuoikeutettu olo. Kun koulun maantiedontunneilla Afrikasta luettiin niin eipä käynyt pienessä mielessäkään, että joskus voisi tuon kaiken livenä kokea. Samanlaisia tunteita olen kokenut aikaisemmin Eiffel-tornissa ja Kiinan muurilla.
Yhteinen päivällinen Afrikan taivaan alla illan ääniä kuunnellen ja sitten viimeinen yö lodgen mukavassa sänkyssä. Loma ei todellakaan vielä ollut loppu, ainoastaan tämä safariosuus. Aamulla varhain lähtisimme kohti Nairobia, josta lento Mombasaan Dianin valkoisille hiekoille. Ei huono sekään!
Siirtyminen Masai Marasta Dianiin olikin melkoinen seikkailu sekin, mutta siitä sitten osiossa 7.

Kiitos teille lukijat mukanaolosta safarilla!