Varsinkin näin Itsenäisyyspäivän aikoihin tulee mietittyä mitä itsenäisyys itselle merkitsee. Sen tärkein merkitys minulle on vapaus. Vapaus tehdä asioita ja sanoa mielipiteensä. Itsenäisyys on perusta sille elämälle, jota saan elää. Ei tarvitse pelätä, että pommi putoaa ja hajottaa kotini ja silpoo viereltä rakkaan ihmisen. Voin mennä rauhassa nukkumaan ja voin herätä rauhassa uuteen päivään. Ei tarvitse paeta kotoaan jonnekkin tuntemattomaan kokemaan ties minkälaista kohtelua ja saan jokapäivä ruokaa ja hoitoa jos sairastun. Minua ei pidätetä ja ammuta uskontoni eikä nimeni vuoksi.
Onhan meillä paljon epäkohtiakin, mutta vähän maailmaakin kiertäneenä uskallan väittää, että meillä on asiat hyvin. Jopa niin hyvin, että emme edes enää arvosta sitä. Se on meille itsestäänselvyys ja reagoimme vain silloin kun jotain saavutettua etua leikataan.
Isäni ja hänen aikalaisensa olivat monta vuotta sotarintamalla. Sitä kauheutta ei pysty ymmärtämään. Eikä sitäkään minkälaisen panoksen isänmaan puolesta kotirintamalla naiset antoivat.
Olen syntynyt sodan jälkeen, kun pahin pula-aika oli jo helpottamassa. Monet ruokatarvikkeet olivat vielä kortilla, vaatteita äiti taitavana ompelijana teki isosiskon vanhoista, paikkasi ja parsi. Lähes kaikelle oli joku korvike. Amerikan sukulaisilta tuli joskus paketti, jonka sisältö jaettiin sille, jolle parhaiten päälle sopi.
Muistan miten rauhaankin suhtauduttiin aika epävarmasti ja aikuisten mieliä jäyti pelko, jos taas joudutaan ison naapurin kanssa selkkaukseen ja kauheus alkaa uudelleen. Mutta toivo paremmasta huomisesta kantoi eteenpäin. Saatiin ruokaa, vaatteita, voitiin poistaa pimennysverhot ikkunoista ja pelko väistyi pikkuhiljaa. Ponnisteltiin kohti uutta hyvinvointiyhteiskuntaa.
Lapsuuden kotonani isä puhui sodasta lähinnä silloin kun meillä oli kyläilemässä vanhempieni ystäviä. Koska olen aika iäkkäiden vanhempien lapsi niin yleensä kyläilijöillä ei ollut sen ikäisiä lapsia, jotka olisivat olleet mukana. Tapana oli, että miehet istuivat kamarissa ja naiset keittiössä. Minä istuin sitkeästi miesten puolella, koska siellä oli mielenkiintoisemmat jutut. Sotaa käsiteltiin, mutta ilman katkeruutta ja provosoitumista. Isäni oli ollut lähettinä, joten lienee suorastaan ihme että selvisi haavoittumattomana takaisin kotiin. Jos hän olisi kaatunut isänmaan puolesta niin minua ei olisi, ei olisi syntynyt iltatähteä Ellille ja Aarnelle.
Kun näihin ajatuksiin uppoudun, tunnen niin suunnattoman suurta kiitollisuutta ja ennen kaikkea kunnioitusta heitä ja kaikkia muita veteraaneja kohtaan. Heidän ansiotaan on se, että saamme jälleen vetää salkoon siniristilipun, saamme laulaa Maamme-laulun ja meillä on vapaus. No nyt joku sanoo, että kyllä meillä on kaikenlaisia määräyksiä erilaisilta tahoilta ja meilläkin tapahtuu kauheita asioita. Totta, mutta silti ainakin minä tunnen itseni vapaaksi ja onnelliseksi Suomen kansalaiseksi.
Kiitos kaikki veteraanit ja erityiskiitos meidän perheen omat veteraanit Aarne ja Aarne. Heille
viimeinen iltahuuto on jo kaikunut.
Hyvää Itsenäisyyspäivää
