Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihanuuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihanuuksia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

Ihastuttava huussi

Vietimme viikonlopun ystäväpariskunnan mökillä. Pariskunnalla, Tuijalla ja Tapsalla riittää mielikuvitusta, ideoita ja monipuolista kädentaitoa myös toteuttaa suunnitelmat. Kaikki on silmiä hivelevän kaunista ja kodikasta.
Edellisen käyntimme jälkeen oli sisustettu ja viimeistelty huussi. En ole varmaan milloinkaan asioinut niin kodikkaassa ja hyväntuoksuisessa huussissa :)
Pyysin ja sain luvan julkaista ottamiani kuvia blogissani.
Ulkoa päin kuin karamelli ja sisältä niin kodikas. Kaikkea on ajateltu ja huomioitu. Sitäkin, ettei pesupöydän päällä olevassa ikkunassa ole lasia, pelkät kehykset vaan. Linnut pääsevät lentämään läpi eivätkä törmäile lasiin. Vanhan Singerin jalusta toimii allaspöytänä ja sen vauhtipyörästä on kekseliäästi tehty käsipyyhkeelle naulakko.
Sisään, olkaa hyvä :)


Voiko huussi enää kauniimpi olla. Kädentaitoja arvostavana on ilo katsoa onnistuneita aikaansaannoksia, itse suunniteltuja ja itse toteutettuja joissa iso raha ei ole ollut pääosassa.
Harvemmin olen ulkohuussissa viihtynyt, mutta nyt on sekin koettu ja todistettu, että siellä voi tuoksua todella hyvältä eivätkä kärpäset pörrää :)