Vuosi 2013 on polkaistu käyntiin ja pikkuhiljaa pyhä- ja juhla-aikojen jälkeen taas askartelulle löytyy intoa.
Suunnitelmia ja ajatuksia on paljonkin alkaneen vuoden varalle.Jonkun blogissa (en millään nyt muista kenen) näin kivan idean; hän oli teettänyt Ifolor-albumin atc-korteistaan. Atc-kortteja on siunaantunut satoja ja omien kokoelmien kronologinen järjestys on kärsinyt pahan kerran taustamerkintöjen puuttuessa. Suurin osa tekemistäni korteista on tietysti maailmalla ja niistä otetut kuvat vuodatuksen töpeksimisen vuoksi bittitaivaassa. Mutta kyseistä ideaa ajattelin käyttää digikollaaseihini. Tekemiäni digikollaaseja on kertynyt iso määrä ja ne ovat pieniä poikkeuksia lukuunottamatta vain sähköisessä muodossa, joten niistä olisi tarkoitus heti alkuvuodesta kuva-albumi keräillä. Saisi niitäkin oikein kädestä pitäen katsella!
Suunnitelmien lista on pitkähkö ja olen sen itselleni listannut, mutta ei siitä sen enempää täällä, tuskin ketään niin kauheasti kiinnostaa ja pikkuhiljaa niitä sitten vuoden varrella tulee esille.
Mutta yksi suunnitelma on sellainen, johon haluaisin teistä mahdollisimman monta mukaan, nimittäin
tekemään joulukortteja 5 kpl/kuukausi alkaen nyt heti tammikuussa. Edellisvuonna olin mukana sellaisessa pienessä porukassa ja joulukorttivarasto kasvoi jo syksyyn mennessä lähes koko tarpeella.
Jonkinlaiset väljähköt säännot ovat seuraavat:
Minimi on 5 kpl/kk ja saavat olla kaikki samanlaisia tai jokainen voi olla uniikki. Mutta ei kaivella vanhoja korttivarastoja vaan oikeesti tehdään uusi satsi kuukausittain. Kaikillahan on tietysti vanhaa materiaalia, jota olisi nyt hyvä muuntaa valmiiksi korteiksi. Eipä niitä nimittäin helposti tule käytettyä sitten kun taas syksyllä alkaa tulla kaikkea uutta ja ihanaa joulujuttua kauppoihin.
Sitten
kun kuukauden korttimäärä on valmiina niin julkaistaan ne blogissa. Ellet jonain kuukautena kertakaikiaan pysty orientoitumaan jouluun niin jätät tietysti väliin ja seuraavassa kuukaudessa voit kiriä määrän kiinni.
Ei näistä tarvitse mitään "tiliä" tehdä minulle eikä muillekaan. Mutta tuntuisi kivalta ajatella,että porukassa tehdään ja pysyy omakin mielenkiinto paremmin. Kesällä tulee tehtyä aivan erilaisia joulukortteja kuin adventtiloskan aikaan!
Tänään tein yhden joulukortin viritelläkseni omaa ja teidän muiden joulukorttien tekemisintoa tällaiseen vähän epätavalliseen aikaan!
Voi olla,että koko tammikuun sarjani on näitä samanlaisia. Mutta kuukauden aikana sen sitten näkee! Yritän muistutella aina kuukauden alussa asiasta.
Mikäli innostuit asiasta niin olisi kiva, jos ilmoittautuisit kommentoimalla tähän postaukseen niin tietäisimme minkälainen porukka saadaan koolle.
Tervetuloa mukaan tekemään vuoden 2013 joulukortit!