Itsenäisyys

Varsinkin näin Itsenäisyyspäivän aikoihin tulee mietittyä mitä itsenäisyys itselle merkitsee. Sen tärkein merkitys minulle on vapaus. Vapaus tehdä asioita ja sanoa mielipiteensä. Itsenäisyys on perusta sille elämälle, jota saan elää. Ei tarvitse pelätä, että pommi putoaa ja hajottaa kotini ja silpoo viereltä rakkaan ihmisen. Voin mennä rauhassa nukkumaan ja voin herätä rauhassa uuteen päivään. Ei tarvitse paeta kotoaan jonnekkin tuntemattomaan kokemaan ties minkälaista kohtelua ja saan jokapäivä ruokaa ja hoitoa jos sairastun. Minua ei pidätetä ja ammuta uskontoni eikä nimeni vuoksi.
Onhan meillä paljon epäkohtiakin, mutta vähän maailmaakin kiertäneenä uskallan väittää, että meillä on asiat hyvin. Jopa niin hyvin, että emme edes enää arvosta sitä. Se on meille itsestäänselvyys ja reagoimme vain silloin kun jotain saavutettua etua leikataan.

Isäni ja hänen aikalaisensa olivat monta vuotta sotarintamalla. Sitä kauheutta ei pysty ymmärtämään. Eikä sitäkään minkälaisen panoksen isänmaan puolesta kotirintamalla naiset antoivat.
Olen syntynyt sodan jälkeen, kun pahin pula-aika oli jo helpottamassa. Monet ruokatarvikkeet olivat vielä kortilla, vaatteita äiti taitavana ompelijana teki isosiskon vanhoista, paikkasi ja parsi. Lähes kaikelle oli joku korvike. Amerikan sukulaisilta tuli joskus paketti, jonka sisältö jaettiin sille, jolle parhaiten päälle sopi.
Muistan miten rauhaankin suhtauduttiin aika epävarmasti ja aikuisten mieliä jäyti pelko, jos taas joudutaan ison naapurin kanssa selkkaukseen ja kauheus alkaa uudelleen. Mutta toivo paremmasta huomisesta kantoi eteenpäin. Saatiin ruokaa, vaatteita, voitiin poistaa pimennysverhot ikkunoista ja pelko väistyi pikkuhiljaa. Ponnisteltiin kohti uutta hyvinvointiyhteiskuntaa.

Lapsuuden kotonani isä puhui sodasta lähinnä silloin kun meillä oli kyläilemässä vanhempieni ystäviä. Koska olen aika iäkkäiden vanhempien lapsi niin yleensä kyläilijöillä ei ollut sen ikäisiä lapsia, jotka olisivat olleet mukana. Tapana oli, että miehet istuivat kamarissa ja naiset keittiössä. Minä istuin sitkeästi miesten puolella, koska siellä oli mielenkiintoisemmat jutut. Sotaa käsiteltiin, mutta ilman katkeruutta ja provosoitumista. Isäni oli ollut lähettinä, joten lienee suorastaan ihme että selvisi haavoittumattomana takaisin kotiin. Jos hän olisi kaatunut isänmaan puolesta niin minua ei olisi, ei olisi syntynyt iltatähteä Ellille ja Aarnelle.
Kun näihin ajatuksiin uppoudun, tunnen niin suunnattoman suurta kiitollisuutta ja ennen kaikkea kunnioitusta heitä ja kaikkia muita veteraaneja kohtaan. Heidän ansiotaan on se, että saamme jälleen vetää salkoon siniristilipun, saamme laulaa Maamme-laulun ja meillä on vapaus. No nyt joku sanoo, että kyllä meillä on kaikenlaisia määräyksiä erilaisilta tahoilta ja meilläkin tapahtuu kauheita asioita. Totta, mutta silti ainakin minä tunnen itseni vapaaksi ja onnelliseksi Suomen kansalaiseksi.

Kiitos kaikki veteraanit ja erityiskiitos meidän perheen omat veteraanit Aarne ja Aarne. Heille viimeinen iltahuuto on jo kaikunut.

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Fossiileja

Jokin aika sitten tekemällämme Visbyn reissulla löysimme rannalta Visbyn lähistöltä fossiileja. Ensin ei mukamas löytynyt yhtään, mutta nopeasti silmä rupesi erottamaan fossiileja melkein jokaisesta kivestä, viimeistään silloin kun käänsi sen.
Ei niitä nyt kauhean paljon viitsinyt mukaansa ottaa, mutta muutamia kuitenkin piti muistoksi kotiin tuoda.

Tässä suht selkeä lyhyt selostus fossiilien synnystä.
Aika vanhojen asioiden äärellä ollaan!

Luottamus postiin murenee pala palalta

Kerroin täällä miten köpelösti kävi viime vuoden puolella Sailan tupliksen korttien kanssa.
Huhtikuun alussa katosi tyttärenpojalle lähettämäni synttärikortti, ihan tähän kotikaupunkiin oli matkalla, muutaman kilometrin päähän. Ei ainakaan toistaiseksi ole perille löytänyt.
Ennen juhannusta lähettämäni kortti Haukiputaalle ei myöskään ole perille saapunut. Laitan aina myös lähettäjän tiedot kuoreen, jos kuitenkin vastaanottajan osoitteesssa olisi jotain häikkää. Pitäisi siinä tapauksessa palautua minulle.
Sailan tuplikseen liittyvän toisen lähetyksen mysteeri on kuitenkin selvinnyt, vaikken korttia saanut enkä tuskin tule saamaankaan ja melkoisella varmuudella se on ainakin pilalla. Kirje on poliisin hallussa. Kyllä! Eurajoelta (muutama kymmenen km meiltä) löytyi maaliskuun lopussa metsään piilotettuna ainakin 114 ilmeisesti postin hallusta varastettua kirjettä. Siellä on mukana minulle Lahdesta lähetetty kirje, joka sisältää atc-postia. Tapausta tutkitaan törkeänä viestintäsalaisuuden loukkauksena. Poliisi haluaa minulta määrättyjä tietoja rangaistukseen liittyen ja yksityisoikeudellisia korvausvaatimuksia.  Eipä kannata korvauksia ruveta vaatimaan, sillä ymmärsin kirjeestä, että voipi tulla pahimmassa tapauksessa maksamista, mutta rangaistusta teosta vaadin. Sitäpaitsi miten voisin ainutkertaisen atc-kortin arvon euroissa määritellä, eihän niitä voi rahassa korvata. Ymmärtääkseni tekijää ei ole saatu kiinni, se ei selvinnyt selvityspyyntökirjelmästä. Asianomistajarikoksena asiaa  tutkitaan. Tällainen sotku siis liittyy tuohon atc-vaihtoon osaltani. Menen ihan henkilökohtaisesti selvityspyynnön ylikonstaapelin käteen palauttamaan...hukkaa posti sen kuitenkin :(

Pikkasen vaikeuksia on nyt näitten kaikkien katoamisten jälkeen postinkulkuun luottaa. Kuinkahan paljon katoaa sellaista postia mitä ei tiedä edes kaipailla?
Posti yhdistää ykkös- ja kakkosluokan kirjepostin ja ottaa käyttöön ikimerkin, ja kirjeen luvataan kulkevan kotimaassa perille 1-2 päivässä. Tämä muutos ensi vuoden puolella. Pitäiskö uskoa? Haluaisin myyntiin postimerkin nimikkeellä "varmasti kuljetetaan perille". Ymmärrän senkin, että jotain joskus katoaa matkalla, mutta jos minulle on melko lyhyenä ajanjaksona kadonnut neljä lähetystä niin täytyy niitä kadonneita olla kokonaisuutena aika paljon, vai olenko minä postin epäsuosiossa. Ole kadonneissa lähetyksissä ollut sekä vastaanottajana että lähettäjänä.
Paikallislehdessämme Länsi-Suomessa oli tänään pitkä kirjoitus postin nykytoiminnasta, eikä siinä paljon pointseja herunut. Postin nettipalvelussa lukee aloitussivulla "Sujuvampi arki".  Meille sentään posti jaetaan vielä suurinpiirtein vanhan malliin, puolenpäivän tienoissa. Monet saavat postinsa vasta illalla ja tiistaisin on turha laatikolla käydä, silloin on ruohonleikkaamispäivä.
Asian vakavuudesta huolimatta nauratti artikkelissa haastatellun postiasiakkaan kommentti:"Varmin tapa hävittää ydinjäte olisi antaa se postin kuljetettavaksi".
Se postista ja sen toiminnasta (lue toimimattomuudesta). Onhan maailmassa niin paljon isompiakin murheita, mutta nämä pienetkin ovat kiusallisia kun tämän tästä toistuvat.

Mutta asisosta toiseen. Eilen löytyi pihalta tällainen. Mitäs se nyt sitten tarkoittaa, joku lähettiläs vissiin...

Näillä mennään, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja lämpömittari varjon puolella on pikkasen yli 20 astetta. Ihanaista viikkoa kaikille blogissa kävijöille <3

Kaksi naista

Kävin ottamassa jäykkäkouristuksen tehosteen ja hetken odottelin vuoroani aluesairaalan aulassa. Vaihtuvien odottajien lisäksi siellä istuu jatkuvasti kaksi naista, raumalaisen keraamikon ja kuvataiteilijan Kerttu Horilan luomat taideteokset. Ovat kooltaan kuin kuka tahansa ihminen. Hyvä ettei päivää heille sano ;)

Näistä taideteoksista käytiin jolloinkin aika kiivastakin keskustelua eräällä fb-sivustolla. Toisten mielestä tuo ylempi on irvokas ja härski ja alempi sai hyväksyvämpiä arvosteluja.
Mikä ettei niinkin, mutta itse en näe irvokkuutta ylemmän kuvan naisessa. Ajattelen, että hän on elänyt hyvin vaiherikkaan elämän, hyvin tai huonosti, mutta ennen kaikkea hän on elänyt! Kun hän vanhainkodin kiikkustuolissa kertoo elämästään, mummot ja papat huokailevat paheksuen, mutta sisimmässään vähän kadehtien ja ihaillen.
Alemman kuvan nainen eli niin kuin hänen odotettiinkin elävän, normien mukaisesti, ehkäpä oikein hyvän elämän. Mutta tuskin uskalsi koskaan rajoja ylitellä, kulki turvallisesti keskellä polkua, ettei vaan tipahda ojaan. Vanhainkodissa hänen tarinoitaan ei kukaan viitsi kuunnella, sillä onhan niitä kuultu ja koettu.
En tiedä mitä suuresti ihailemani taiteilija Kerttu Horila on ajatellut kun on naisille sielun luonut, mutta minulle ne kertovat edellä mainittua tarinaa. Mitä ne kertovat sinulle?

Sitä sun tätä viikon varrelta

Kevättä pukkaa, aurinko paistaa ja linnut katsastavat pesäpönttöjä. Eilen lämpötila oli siinä kuuden plusasteen kieppeillä, mutta täällä merenrantakaupungissa kylmä tuuli on aika usein riesana, niin eilenkin. Ilmatieteenlaitos ennustelee oikeinkin kylmää loppuviikolle, mutta keikkuenhan kevät aina tulee.
Tiistaina siivoilin nuohoojan jäljiltä ja eikös keramiikkainen possu hypännyt alas hyllyltä tuhoisin seurauksin. Melkein 20 vuotta sitten sain sen lahjaksi koulukaverilta. Silloin possu makasi keltaisten ruusujen keskellä lautasella. Olen kiinalaisessa horoskoopissa sika, joten siitä lahjavalinta. Aikani pyörittelin palasia kädessäni, jos siitä vielä jotain saisi tuunattua, mutta toivoton tapaus oli hän. Nyt possu siirtyi pihan takareunalla olevan kuopan täytteeksi. Sinne rikkoutuneet ruukut yms on jo vuosien ajan heitetty. On siinä joskus tuhannen vuoden kuluttua ihmettelemistä kun arkeologi keräilee kuopasta kappaleita ja tekee tutkimuksia niidenkin alkuperästä :) Mutta siis harmittaa possun kohtalo, se muistutti joka päivä minua kivasta koulukaverista vuosikymmenien takaa. No muistan minä "Rallun" ilman possuakin <3

Viime viikon kuntoutuksesta innostuneena otin esille taas käsipainot ja joogakirjan. Päivittäiseen käyttöön!?

Posti toi Kittilästä tervehdyksen laserleikattujen kuvioiden ja siipistanssien muodossa. Siipistanssia olen jo pitkään etsiskellyt ja nyt sellaisen sain.

Siitä on jo useampi vuosi kun vaihdoimme aamupuuron lisukkeineen lusikoitavaan smoothieen. Sellaiseksi olen sitä nimittänyt tai tuttavallisemmin aamumössöksi. Eilen minulle selvisi, että tuo ruoka on nimeltään smoothie bowl ja ah niin trendikästä. Olemme siis ratsastaneet trendien aallonharjalla, ennenkuin aalto oli edes noussut! Joskus sitä vaan on niin aikaansa edellä :) Linkin reseptiä en noudata, vaan minulla on ihan oma paljon monipuolisempi näppituntumaresepti, joka vaihtelee joka aamu.

 Naapurin rikkoutuneen lasipöydän sirpaleista tekemäni kynttilälyhty on päivittäisen ihailuni kohteena. Kynttilän väristä riippuu, minkälaisina säröt hohtavat ja pelkkä auringonvalokin saa sen aivan eri näköiseksi

Huomasin, etten ole tänne päivittänyt Sailan Ystävä-decoon tekemääni aukeamaa. Tyttöjen kuvat ovat servetistä.

 Kiitos Saila kun sain olla mukana.

Oikein hyvää loppuviikkoa teille kaikille!

Hyvää Ystävänpäivää!

Toivottelen kaikille blogissa kävijöille

Oikein Hyvää Ystävänpäivää!

 

Pientä pintaremonttia

Meillä on viime torstaiaamusta alkaen tehty pientä pintaremonttia olohuoneessa ja siihen liittyvässä takkahuoneessa. Vitriinikaapit tyhjennetty tavaroista, huonekalut ymt roudattu epämääräisiin paikkoihin ja saatu melkoinen kaaos aikaiseksi. Vanhat tapetit piti irroittaa ja seinät hioa ja pohjamaalata ja ikkunoiden puitteet ja lattialistat pesin perusteellisesti. Tapetti näytti päällisin puolin olevan kunnossa eikä niin kovin likainenkaan, mutta kyllä se yllätys oli kun seinät kokonaisuudessaan olivat näkyvillä. Voin sanoa, että melkein hävetti :( Nyt on olohuoneessa uudet tapetit, kaikki listat taas paikoillaan, vitriinikaappien jokainen lasi, pikari ja muu lasiesine pesty ja järjestelty uudelleen paikoilleen. Takkahuonekin on jo tyhjennetty ja aamulla alkaa vanhan tapetin poistaminen ja hiominen sekä pohjan maalaaminen ja viimeistään tiistaina päästään tapetoimaan. Kuvittelisin, että keskiviikkona olisi kutakuinkin valmista.
Joitain kuviakin olen muistanut ottaa, mutta niistä nyt ei mitään iloa ole tänne laittaa. Ehkäpä sitten kun kaikki on viimesen päälle paikoillaan laitan muutaman kuvan. Pitää vielä käydä pari uutta verhotankoa ostamassa ja muutamaan tyynyyn voisi hankkia kangasta.
Kiva on ollut remonttia tehdä, mitä nyt pari kertaa on oltu avioeron partaalla. No vitsi vitsi, niin paljon on vuosikymmenien aikana yhdessä hommia tehty, että aika kivuttomasti sujuu vaikka pieniä näkemyseroja välillä tietysti on.
Verstaallani en ole viime keskiviikon jälkeen käynytkään enkä ole sinne edes ehtinyt ikävöimään. Löysin kuvatiedostoistani tällaisen lähiaikoina tekemäni digeilyn, jota en ole muistanut julkaista.

Tammikuu oli minulle "ei lisättyä sokeria"- kuukausi. Tiukka linja on pitänyt koko kuukauden eikä siinä mitään vaikeuksia ole ollut, joten antaapa mennä samaan malliin vielä helmikuukin. En koe, että olisin joutunut jostain luopumaan, päin vastoin olen saanut virkeää oloa ja hyvin nukuttuja öitä.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja helmikuuta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Täällä Rauman seudulla vietämme tämän vuotista Itsenäisyyspäivää vesisateessa ja lämpötilaennuste on jopa 10 plusastetta.
Erityisesti näin Itsenäisyyspäivänä mielen valtaa syvä kiitollisuus ja kunnioitus kaikkia heitä kohtaan, jotka ovat tehneet mahdolliseksi sen, että almanakassa on joulukuun kuudes merkitty Itsenäisyyspäiväksi ja voimme tällaista päivää edelleen viettää. Yhä harvemmaksi käyvät joukot, jotka taistelivat pitkät ja ankarat sotavuodet, jotta meillä olisi rauha ja itsenäisyys. Lukemattomilla nuorilla miehillä kului vuosikaudet sodan melskeessä. Unohtamatta naisia, jotka joko rintamalla tai kotirintamalla tekivät oman osuutensa. Osa ei koskaan selvinnyt sodasta, osa selvisi joko fyysisesti tai ainakin jollain lailla psyykkisesti vammautuneena rakentamaan Suomea uuteen nousuun. Haavat paranivat, arvet jäivät. Hyvin harvoiksi ovat jo sotaveteraanien rivit käyneet ja kun muutama vuosi kuluu niin heille kaikille on viimeinen iltahuuto kaikunut. On vain muistot ja on  oikeus ja velvollisuus kaikin keinoin pitää huolta Suomesta.
Jokaisena Itsenäisyyspäivänä teen tämän samantapaisen asetelman; kynttilä, suomenlippu isäni sotareissulla tekemässä salossa ja sinivalkoinen tai valkoinen kukkakimppu ja tärkeimäpänä meidän perheen omien veteraanien sodanaikaiset kuvat. Kumpikin Aarne on työnsä tehnyt ja leponsa ansainnut.

KIITOS

HYVÄÄ  ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ

Jokunen sananen viestinnästä

Legendaarinen viestinnän asiantuntija ja emeritusprofessori Osmo A Wiio laati  Wiion lait, jotka kuvastavat viestinnän vaikeutta ja suoranaista tolkuttomuutta.

 1. Viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta.

    1.1 Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu.

    1.2 Jos viestintä ei voi epäonnistua, niin se kuitenkin tavallisimmin epäonnistuu.

    1.3 Jos viestintä näyttää onnistuvan toivotulla tavalla, niin kyseessä on väärinkäsitys.

    1.4 Jos olet itse sanomaasi tyytyväinen, niin viestintä varmasti epäonnistuu.

2.Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.

3.On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.

4.Mitä enemmän viestitään sitä huonommin viestintä onnistuu.

    4.1 Mitä enemmän viestitään sitä nopeammin väärinkäsitykset lisääntyvät.

5.Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.

6.Uutisten tärkeys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.

Kouluttaja, tietokirjailija ja yrittäjä Katleena Kortesuo laati lait toisesta näkökulmasta katsoen
1. Viestintä onnistuu, kun kiinnität huomiota vastaanottajaan.
2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, varmista ettei niin käy. Käytä tarkentavaa kieltä.
3. On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin. On olemassa myös joku toinen, joka     tietää huonommin. Ihmiset ovat erilaisia.
4. Mitä enemmän viestitään, sitä tarkempi pitää olla, että viestintä pysyy yhdenmukaisena.
5. Joukkoviestinnässä ei ole tärkeää se, miten asiat ovat, vaan se, miten ne näyttävän olevan. Ja tämä kannattaa tiedostaa, kun viestii.
6. Uutisen tärkeys on verrannollinen sen jaettavuuteen sosiaalisessa mediassa.
7. Mitä tärkeämmästä tilanteesta on kysymys, sitä paremmin pitää valmistautua.

Wiion lait ovat lähisukua Murphyn laille. Jos joku voi mennä pieleen niin kyllä se menee.
Katleenan laki antaa mahdollisuuden onnistuakin. Molemmista löytyy paljon totuuksia.

Syy, miksi juuri nyt tuli tarvetta kirjoittaa aiheesta, on se, että jälleen pari päivää sitten facebookissa asiasta keskusteltiin. Varsinkin siellä erilaisissa ryhmissä päivittäin törmää kommenttiketjuihin, joiden sanoma on haksahtanut täysin pois alkuperäisestä aiheesta. Tuskin kukaan enää muistaa mikä oli pointti kun ketju alkoi. Ykskaks se on ryöpsähtänyt sättimiseksi, aliarvioinniksi, oman minän erinomaisuuden esilletuomiseksi ja ties miksi.

-Alkutilanne voi olla vaikkapa kysymys "mikä tämä kasvi on" ja kuva kasvista. Kommenteista saattaa löytyä hyvinkin pian "KVG" tai jotain vastaavaa. Miksei voi vain tyytyä kauniisti kertomaan mikä kasvi on kyseessä jos sen tietää ja ellei tiedä niin ei tarvitse kommentoida mitään.
-Alkutilanne voi olla valokuvaussivustolla jonkun aloittelevan harrastajan ottama kuva, jonka hän onnistumisestaan iloisena laittaa näytille. Aina löytyy besserwissereitä, jotka lyttäävät niin kuvan kuin kuvaajankin, kuvanottovälineestä nyt puhumattakaan. Neuvoja toki tietysti voi ja saakin antaa, mutta siihen löytyy myös kauniita ja arvostavia tapoja.

Näitä esimerkkejä löytyy helposti vaikkei koko elämä facessa roikkumista olisikaan. Tottakai on myös kannustavia ja ihailevia kommentteja, mutta miksi yhä useammin löytyy niitä ikävämpiä?
Kumpikaan ei maksa mitään, kannustava kommentti tai ikävä kommentti. Voisiko valita sen kauniimman vaihtoehdon tai jättää kokomaan kommentoimatta?

Kaiken kukkuraksi tuo samainen ilmiö näyttää lisääntyvän ihan livenäkin ympärillämme. Erityisesti kaikkien tuntema v-alkuinen sana on ah niin trendikäs ja sitä käytetään  tilanteissa, joihin se ei mitenkään liity. Itsekkin tulee välillä manailtua (en lasten kuullen), mutta sille on joku oikeutus olevinaan. Myönnän, että ruma tapa myös harvemmin käytettynä. Ei niin että kirosana on sidesana joka toisen tai viimeistään joka kolmannen välillä. Olen kyllä sen verran vanhanaikainen, etten hyväksy tv-ohjelmissakaan sellaista täysin tarpeetonta ja yltiöpäistä kiroilua ja huorittelua. Ei minulla nuttura kovin pahasti kiristä, joten saa niitäkin sanoja esiintyä, mutta se ei voi olla itsetarkoitus. Kun se on ohjelmissa täysin sallittua niin tarttuuhan se, varsinkin lapsiin ja nuoriin. En usko jos joku muuta väittää. Siitä tulee ns. normaalia kielenkäyttöä, valitettavasti. Lisäksi jostain syystä varsinkin tuo v-alkuisen elimen nimi pitää sanoa varsin äänekkäästi, likimain huutaen, että varmasti menee perille.
Missä ovat hyvät käytöstavat, jotka joskus olivat niin tärkeitä oppia? Jos jostain syystä ei niitä kotona opetettu niin koulussa takuuvarmasti ja rangaistus seurasi ellei annettuja oppeja noudattanut. Kiroilusta joutui suunpesuun ja se tehtiin aika kovakouraisesti saippualla. Hyvä tai huono, mutta tuskin siitä kenellekään mitään traumoja aiheutui. Saippuan maku suussa kesti aikansa ja muistutti tehdystä virheestä. Tähän ikään (seitsemääkymppiä hipoo) ei ole koskaan tarvinnut katua sitä, että on ollut kohtelias. Ei koskaan.
Sitä olen kyllä katunut, että olen välillä käyttäytynyt hyvien tapojen vastaisesti.

Miksi sitten tuo kamala kielenkäyttö lisääntyy? Onko niin paha olla ja johonkin on purettava? Onko niin helppo somessa huudella nimimerkkien takaa ja jopa omalla nimellään ja kuvallaan? Harvemmin kasvotusten sellaisia ladellaan kuin vaikkapa fb:ssa ja erinäisillä keskustelupalstoilla. Muistammeko vielä sellaiset tärkeät sanat kuin "kiitos" ja "anteeksi" ja "ole hyvä"? Ja jos muistamme niin käytämmekö niitä? Olemmeko tottuneet siihen, että suorastaan hämmennymme jos joku tönäistessään sanookin "anteeksi" eikä "oho" ja senkin tyyliin, että hittojako siinä edessä tunaroit.
Pitäisikö puuttua esimerkiksi kiroilevan ja muutenkin huonosti käyttäytyvän aivan vieraan nuoren tekemisiin? Ehkäpä pitäisi, mutta harva sen tekee. Syynkin jokainen meistä tietää.

En halua yleistää, mutta kyllä olen sitä mieltä, että yleistynyt on tällainen käytös, josta niin helposti mielensä pahoittaa. Mielensä pahoittajan tavoin:  kyllä ei ole kiva se.

 Jotain ihme hapatusta on sekin, ettei voi kehua kun siitä ylpistyy. Voi hyvän tähden! Vaikea tuntuu myös olevan kehujen vastaanottaminenkin. Miten usein kuuleekaan "tää nyt on vaan tämmönen rimpula" tai "ei tää nyt mikään eikä mitään". Mieluummin voisi kiittää kehuista.

Kehumiset ja kannustamiset eivät ole itseltä pois, päinvastoin saa itsekkin hyvän mielen. Miksi helpommin muistamme moittia kuin kiittää? Olen kuullut sanottavan, että ellei tule moitteita niin sen voi ottaa kiitoksena. No joo, mutta kyllä tuo pieni sana "kiitos" silti tuntuu paremmalta.

Kiitos jos jaksoit ihan loppuun saakka lukea kun tämä vähän karasi lapasesta. Piti ihan lyhyesti vaan...

 Miten sinä lukija asian näet ja koet, onko sinulla lääkkeitä tähän?

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Nimittäin Sailan järjestämä atc-tuplavaihto omalta kohdaltani :( Uskomatonta, mutta totta, posti on ilmeisesti kadottanut minulle postitetut sekä ykkös- että kakkososan kortit tai ainakin hautoo niitä jossain. Ykkösosan kortit on lähetetty Haukiputaalta yli kolme viikkoa sitten ja kakkososan kortit Lahdesta pari viikkoa sitten. Miten voikin näin huono tuuri käydä, no näköjään voi. Toiveikkaana edelleen postilaatikolla käyn, saa nähdä tulevatko ikinä.
Armiidalle piti tehdä hänen lähettämistään kuvista kakkososan kortit, mutta kun niitä kuvia ei nyt sitten ole. En halua jatkaa vahinkoa ja pahaa mieltä, joten toivon, että Armiida lähettäisi uudet kuvat (laitan s-postia Armiidalle).

Jännitin, että onnistuuko posti hukkaamaan myös Muistoja-kirjani, joka oli palautumassa minulle, mutta ähäkutti, eipäs onnistunut :) Sen hukkaamisesta olisikin tullut iso itku. Itkuhan siitä tulikin,  onnen ja ilon kyyneleitä pyyhin kun kirjaa luin ja katselin. Olen niin suuren kiitoksen velkaa teille kaikille, jotka olette siihen kirjoittaneet ja piirtäneet, oikea aarre on käsissäni. Teen asiasta ihan oman, erillisen postauksen lähiaikoina. Mutta jo tässä vaiheessa kiitos ja halaus <3

Kadonneitten korttien vastapainoksi on tapahtunut muutakin hyvää ja hienoa kuin Muistoja-kirja. Ihan pakko kertoa! Olen eilen puhunut puhelimessa toista tuntia lapsuuden leikkikaverin kanssa. Olemme viimeksi tavanneet kun olen ollut noin kymmenvuotias ja leikkikaveri pari vuotta vanhempi. Elämä on kuljetellut kumpaakin tahoillaan. Nyt erään facebook-sivuston kautta minulla heräsi epäilys, että eräs henkilö olisi leikkikaverini tytär. Kysyin ja vastaus oli kyllä! Meilailin ensin hänen kanssaan ja sain puhelinnumeron ja tiedon, että "langan" toisessa päässä Hannele ilahtuisi soitostani. Sydän jännityksestä pamppaillen soitin ja aivan ihmeellistä, juttu lähti kuin ei välissä olisi ollutkaan niitä yli 55 vuotta kun viimeksi olimme tavanneet. Muistelimme lapsuutta, kerroimme elämästämme, nauroimme ja taas muistimme jotain. Välimatkaa meillä on vain sata kilometriä ja tapaamisestakin sovittiin. Jos ei ennen niin viimeistään kesällä ja yhteyttä pidetään.
Tämä tuli sikälikin niin sattuvaan saumaan kun lapsuuden muistojani kirjoittelen niin sain monta varmistusta omille muistoilleni ja aivan uusiakin juttuja tuli esille. Elämä on ihmeellistä!

Pärnun reissun jälkeen en ole paljon verstaalla ehtinyt olemaan, mutta sain sentään yhden joulukortin aikaiseksi. Siihen innosti ostos, jonka tein Suomalaisesta Kirjakaupasta. Kiertelin siellä pitkän tovin ja nautiskelin suuresti tykkäämästäni kirjakauppatunnelmasta.
Ohuesta vanerista leikattuja taloja ostin ja allaolevassa kuvassa olevia kuusia oli pussillinen jemmassa viime joulusta jääneenä.

Maalailin vanerikuvioita ja tällainen kortti lopulta kehkeytyi. Lumipasta oli loppu ja käytin halkeilevaa pastaa, joka ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sai nyt kelvata.

Tällaista täällä ja viikonloppuna Tampereen Kädentaidot-messuille trendejä haistelemaan ja tuttuja tapaamaan.

Kiitos kun kävit <3

Kaikenlaista...

Pari viimeksi kulunutta viikkoa on ollut täynnä vilinää ja vilskettä. Olemme saaneet nauttia kummitytön tyttöjen seurasta ja pojanpoikien seurasta, on ollut hoidossa koira ja kissa. Lennossa on vaihdettu osiosta toiseen, kaikki kuitenkin onneksi peräkkäin eikä päällekkäin! Viimeksi kuluneella viikolla on käyty Pitsiviikon tarjontaa ihmettelemässä, on tavattu paljon tuttavia, on vietetty aikaa ystävien kanssa, on ollut entisten työkaverien perinteinen vuositapaaminen ja kivana yllätyksenä luokkakokous, on jyskytelty höyryjunalla Kokemäelle ja takaisin Raumalle. Nyt palaillaan taas hetkeksi ns. normaaliin arkeen.
Tuo edellä kerrottu ajanjakso on ollut kaikinpuolin mielenkiintoinen ja kiva. On saanut ihmetellä kymmenen ikävuoden molemmin puolin olevien lasten suurta tietämystä erilaisista asioista ja huomata tyttöjen ja poikien keskusteluaiheiden erilaisuudet. Yhteistä oli se, että kumpienkin kanssa pari vuorokautta kului kuin siivillä. Eivät halunneet mitään suunnitelmia, pääasiassa vaan oltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Käytiin uimassa ja vähän tyttöjen kanssa shoppailemassa. Täytyy tunnustaa, että monessa kohden jäin sanattomaksi ja suorastaan tunsin itseni varsin tietämättömäksi (lue tyhmäksi). Useasti päihittivät mennen tullen viisauksillaan.
Monta viisasta ajatusta kuuli lasten suusta. Esim. "Lapsen on helppo kunnioittaa aikuista, joka on kiltti lapselle" (Lilli 9v). Siinä taas tuo viisaus, että kunnioitus täytyy jollakin tapaa ansaita.

Entisiä työkavereita 25-vuoden takaa on aina kiva tavata, mutta surulla ja haikeudella on todettava, että alamme kaikki olla sen ikäisiä, että poisjäämisiä sairauden vuoksi alkaa olla entistä enemmän.

Luokkakokous oli Rauman Tyttölyseon (tuttavallisemmin Tipulan) keskikoulun 1958-1964 kolmen rinnakkaisluokan yhteinen. Olemme vuosien varrella kokoontuneet aikaisemmin pari kertaa ja edellisestä on n. 25 vuotta. Joidenkin kanssa tavattiin nyt eka kertaa kouluvuosien jälkeen ja aika yleinen kysymys kuului olevan: "kukas sinä sitten olet"? Kolmella rinnakkaisluokalla meitä oli varmaan reilut sata ja nyt paikalla oli kuutisenkymmentä. Kun pidempään porukkaa katseli niin tutut ilmeet ja piirteet tulivat esille. Yksi asia tuntui olevan ihan sama kuin kouluaikanakin: Yhtään ei maltettu olla hiljaa kun joku yritti jotain yhteisesti kaikille puhua :) Totesimme ettei enään voi olla kovin pitkiä välejä kokoontumisille kun nytkin jo rivit ovat jonkin verran harventuneet, elämän junasta on jo useampi koulukaveri poistunut.
Halauksista, naurusta, haikeudesta, muistoista... niistä oli luokkakokous tehty.

Tässä jotain tunnelmia ko. ajanjaksosta  kuvien muodossa

Varpaat hiekassa

Uimareita

Sateen jälkeen alkaa kirkastua lähijärvellä

Pari poikaa "unohtunut" kivelle

Suukko

Yksi pojista ui hakemaan ulpukan minulle

Vähän enemmän pörriäisiä on ilmestynyt

Milo

Milo ottaa selfietä

Komea höyryveturi Ukko-Pekka 1009

Ravintolavaunun tunnelmaa

Kokemäen asemalla. Ainakin yksi pariskunta oli pukeutunut ajan henkeen

Tänään saadaan vielä uudelleen Milo hoitoon muutamaksi päiväksi, joten reipasta lenkkiseuraa on tiedossa. Parin viikon tauon jälkeen ajattelin myös verstaalla viihtyä ja tuohitöitä ja betonitöitä käsittelevät kirjatkin vihdoin saapuivat. Kivaa uutta tekemistä loppukesälle!

Vielä on kesää jäljellä, nauttikaa!

Hyvää Äitienpäivää

Hyvää  Äitienpäivää kaikki äidit!

Kevät

On se ilmoja pidellyt, aurinko paistanut joka päivä ja lämpötilat olivat muutaman päivän reilussa kymmenessä asteessa. Lumet ovat sulaneet, mitä nyt jossain varjopaikassa pieni kasa löytyy. Kukkapenkeistä työntyy sipulikasvien lehtiä ja linnut katsastavat  kelpaisiko joku pönttö pesän rakentamiseen.
Tänään ei päästy kymmeneen asteeseen ja yöllä vähän pakkasta ja ilmatieteenlaitos väittää, että kylmempää on tulossa. Selvähän se, ettei kesä heittämällä tule. Keikkuen se on aina ennenkin tullut.
Ulkona kukkivat jo purkissa ostetut pikkunarsissit ja sisälle oli taas ihan pakko ostaa ensimmäiset orvokit ja laittaa ne pieniin pikareihin kahdelle ikkunalle. Siitä ne aikanaan siirtyvät ulkotiloihin.
Puhun kovasti sen asian puolesta, että minkä ihmeen takia esim. orvokit pitää aina aikaisemmin ja aikaisemmin tulla myyntiin. Jostain kumman syystä olen kuitenkin sitten niitä heti ostamassa :)

Ruusupenkissä ulkona ei ole vielä mitään elonmerkkiä ja pitkään vielä saa odottaa niiden kukkivan, joten piti taas ostaa kimppu olkkarin pöydälle. Aika erikoinen väriyhdistelmä ja siitä hauska, että sähkövalossa kaikki näyttävät täysin saman värisiltä.

Virkeyttä ja voimaa saa smoothiesta, jossa porkkanaa, appelsiinia, banaania, kookosvettä, lucumaa ja pellavarouhetta

Aurinkoista viikonloppua!

Pientä kiirettä pidellyt viime päivät. Useampi askartelukin on kyllä valmiina ja kuvattuna, mutten ole ehtinyt päivityksiä tekemään. Mutta ensi viikon alussa sitten taas mixed media ym.

Nyt toivottelen kaikille blogissa kävijöille oikein aurinkoista ja keväistä viikonloppua. Nautitaan kevään tulosta!

Tulis jo kesä...

Talvi on ollut täällä Rauman seudulla melko vaihteleva. Hetkittäin on ollut upea lumipeite kaunistamassa maisemaa, mutta sitten kova tuuli riepotteli lumet pois puista ja kaikenlaista risua on melko vähiin sulaneilla hangilla. Lämpöasteita on taas luvassa moneksi päiväksi. Aurinko paistoi tänäänkin osan päivää ja sulatteli lunta. Sehän on tietysti positiivista. Maisemat ovat aika suttuiset ja lähes rumat. Samoin ikkunat! Tässä kohtaa talvea tulee vähän malttamattomaksi ja haluaisi kesän mielellään ihan heti. Lohdutukseksi katselin viime kesäisiä kuvia

Ehkäpä tämä kesän haikailu johtuu vielä tuon safarireissun läheisyydestä. Sen fiilistely on jatkunut lukemalla kirjan Valkoinen Masai (Corinne Hofmann) ja katsomalla kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Varsinkin kirja oli mielestäni tosi hyvä ja sen tapahtumat olivat just niillä paikoilla missä mekin kävimme. Oli helppo eläytyä tunnelmaan. Ei elokuvakaan huono ollut, mutta kuten yleensäkin, kirja on parempi.

Varovaista lähentymistä askarteluunkin on jo ollut! Reissussa on niin paljon sulattelemista, ettei arki vieläkään suju ihan "normaalisti", mutta eiköhän se tästä. Erittäin positiivista on päivien piteneminen.

Onko vuosi 2015 onnistumisen vuosi?

Tälle vuodelle hankin Positiivareitten Onnistujan päivyrin. Vuoden lopulla sitten nähdään kuinka paljon siinä on onnistumisen merkintöjä :)
* Erityisesti haastan itseni kysymään jokaisena päivänä: "Kuinka paljon rohkeutta minulla on varaa jättää tänään käyttämättä"?
* Haluan tunnollisemmin täyttää Guestions & Answers a day-kirjaani. Kun satun oikein rohkealle päälle niin kirjoitan vastauksen lontoonmurteella (kysymyksethän jo ovat sillä murteella).
* Haluan heittäytyä uusiin asioihin ja haasteisiin.
* Haluan olla edes ihan hitusen parempi ihminen kuin aikaisemmin.
En varsinaisesti tee mitään uudenvuoden lupauksia yleensäkään, mutta tulipahan nyt kirjattua muutama asia, jotka haluan toteuttaa...katsellaan vuoden varrella kuinka onnistun.

Vuoden 2014 viimeiseen päivään haluan vielä vähän palata. Päivä oli meille tärkeä ja kutsutut läheiset rakkaat tekivät siitä ikimuistoisen ihanan rennon ja lämminhenkisen juhlan. On niin todella hyvä mieli, että  sataprosenttisesti kaikki pääsivät mukaan ja omat järjestelyt onnistuivat hyvin.
Hääkakkua oli tietenkin tarjolla, handmade minä. Kun itse sanon niin onnistui sekin...niin sanoivat kyllä kaikki muutkin :) Kakun päällä oleva hääpari on siitä ensimmäisestä hääkakusta ja se on koristanut aina täysien kymppien hääkakkuamme. Hääpari on talletettuna sydämenmuotoiseen rasiaan, jossa on lisäksi huntuni ja sulhasen valkoinen rusetti. Sinne kaikki taas hellästi talletetaan ja toivotaan, että vielä käyttöön pääsevät timanttihäihinkin.

 Saimme silloin 50 vuotta sitten häälahjaksi mm. tusinan Ruusu-kahvilusikoita. Olivat aluksi käytössä jonkin verran ja sitten jääneet käyttämättöminä laatikon perälle. Kun kierrättäminen on nyt niin trendikästä niin laitoimme mekin lusikat kiertoon, kylläkin muodonmuutoksen kokeneina.Korutaiteilija Henna Kallionkieli suunnitteli ja valmisti niistä riipukset ja solmioneulat.

 Tytär, miniä ja kaksi tyttärentytärtä saivat riipuksen ja poika, vävy ja tyttärenpoika sekä kolme pojanpoikaa saivat solmioneulan. Itsellemme jätimme yhdet. Rasioihin kiiinnitin lusikoiden tarinan sekä saajien nimet. Kaikki tykkäsivät kovasti! Toivottavasti tuovat onnea ja menestystä heille kaikille.
Säätilasta sen verran, että joulun kaunis lumipeite on muisto vain. Viime yöstä alkaen on satanut vettä, välillä aika rankastikin. Tuuli on navakkaa ja ennusteiden mukaan illasta alkaen myrskylukemissa ollaan ja sitä riittää vielä koko lauantaipäivänkin. Olenkin päättänyt muutaman aika hektisen viikon jälkeen ottaa hyvin rennosti, sulkeudun verstaalleni tekemään joulukortteja ja ties mitä muuta, luen, katselen elokuvia, löhöilen sohvalla, olen vaan... Pidetään peukkuja ettei myrsky tee tuhoja.