Matkalla Luovuuteen osa 4

Elinan askartelutyöpajassa tehtiin kiva pieni taiteltu albumi. Sopii vaikkapa lahjaksi valokuvilla, mietelauseilla, runoilla, ruokaresepteillä ym täytettynä. Omani täytän tapahtuman voimaannuttavan valokuvauksen parhailla ja muistorikkaimmilla kuvilla. Nyt on vasta etukansi valmiina ja aivan heti kohta en ehdi sisälehtiin paneutua, mutta kun syystuuli ulvoo ulkona ja sade ropisee ikkunoihin niin sitten kertaan jälleen kerran tuon ikimuistoisen viikonlopun tapahtumat ja täytän sivut kuvilla ja tarinoilla ja härpäkkeillä. Laitan sitten aikanaan näytille.
Etukansi näyttää tällaiselta. Kellotauluun oli viisaritkin, mutta olivat askartelun tuoksinassa kadonneet. Tosin löytyivät kotona kun tarvikekorin tyhjensin. Mutta toisaalta hyvä näin. Kuvaa ehkä paremminkin tulevaa albumin sisältöä se ettei ollut väliä missä asennossa viisarit olivat. Oli vaan Matka Luovuuteen :)

Vielä ilmestyy 5.osa tähän sarjaan ja siinä kerron Finnabairin toisesta työpajasta ja mitä siellä sain aikaiseksi. Työ on vielä viimeistelyä vaille, mutta lähipäivinä siitäkin.

Matkalla Luovuuteen osa 3

Minnan voimauttavan sräppäyksen työpajaa varten valittiin perjantain valokuvaussession kuvista mieleinen ja sitä käytettiin voimauttavassa skräppäyksessä. Lisäksi olin jo valmiiksi kotona valinnut pari lapsuuden kuvaa, jotka tuntuivat omalla tavallaan tärkeiltä kuvilta ja ottanut niistä kopiot. Näillä kolmella kuvalla lähdin toteuttamaan skräppisivuani (joka on toinen ikinä tekemäni).
Sräppisivuni tarkoituksena on kertoa miten olen matkallani löytänyt itseni. Kuvissa pönöttävästä ujohkosta pikkutytöstä olen vuosikymmenten aikana ja monien erilaisten vaiheiden kautta kasvanut paljon vapautuneemmaksi omaksi itsekseni. Varsinkin viime vuodet ovat olleet asioiden kyseenalaistamisen kautta hyvin vapauttavia ja voimauttavia. Uskallan olla se mikä oikeesti olen, teen niitä asioita, joita oikeesti haluan niiden ihmisten kanssa, joista oikeesti välitän. Olen myös ymmärtänyt, että olen paras mä...ei ole parempaa Lavoniuksen Arjaa. Ihan ainutkertainen siis. Rinta rottingilla, pää pystyssä ilman itserakkautta voin tämän peilikuvalleni kertoa.
Parikymmentä yksinyrittäjävuotta kasvattivat paljon. Olin yksin vastuussa onnistumisista ja epäonnistumisista. Kun katsoin peiliin niin välillä sai sieltä näkyvä kuvani melkoiset haukkumiset ja usein myös se sai kuulla: "Hyvä minä".
Skräppisivussani yritän tämän saman tuoda esille.
Taustaan olen käyttänyt erilaisia värejä, mistejä, leimasimia ja mitä kaikke mahtoikaan olla.
Kahdessä ensimmäisessä kuvassa olen just niin kuin kuvanottaja on sanonut, selkä suorana ilman pienintäkään pelleilyä. Filmi oli kallista ja kuvien kehittäminen vielä kalliimpaa. Yhden kuvan taktiikalla silloin pelattiin, onnistui tai ei. Nyt digikameroiden aikana varsinainen kuvaus ei maksa enää mitään ja niitä voi ottaa runsaasti. Takuulla sieltä sitten hyviäkin löytyy ja loput voi deletoida hylättyjen kuvien taivaaseen. Valitsemani kuva kertoo siitä, ettei kuvaaja antanut määräyksiä ja sain vapaasti lähteä lentoon tuo mieheni aito 60-luvun Roston päässä. Olo oli kuin Titanic-elokuvassa vaikka kyseessä olikin tuollainen köyhän miehen Titanic.

Voimauttavan valokuvaksen yhtenä tarkoituksena on avata asioita ja tämä sräppisivu teki sen. Kävin mielessäni paljon tapahtumia, jotka ovat omalla tavallaan johtaneet siihen minkälainen minusta on tullut.

Luovuuden matkakertomuksen seuraava osa ilmestyy muutaman päivän kuluttua.

Matkalla Luovuuteen osa 2

Ennakkoon odotetuin kurssi oli Finnabairin "overemotial"- collage. Tällä tekniikalla tehtyjä töitä olen hänen blogissaan käynyt kuolaamassa ja nyt vihdoinkin oli tilaisuus oppia itse nuo lukuisat työvaiheet, joita työ sisältää. Kuuden tunnin työskentelyn jälkeen voin nyt ylpeänä esittää ensimmäisen tämän tyyppisen luomukseni. Canvas-pohjan koko on 20 x 50 cm.

Matkalla Luovuuteen osa 1

Joskus alkuvuodesta ilmoittauduin Matkalla Luovuuteen-tapahtumaan ja sitä olen odottanut enemmän kuin kuuta nousevaa. Minulle ensimmäinen isompi askartelutapahtuma ja johon liittyi myös voimauttavaa valokuvausta, joka on ollut suuren mielenkiinnon kohteena siitä saakka kun talvella tuli telkkarista Miina Savolaisen Valokuvan voimaa 7-osaisena sarjana. Eli kokonainen viikonloppu mielenkiintoista ohjelmaa hyvien opettajien johdolla. Huippua oli tietysti se, että opettajana oli myös suuresti ihannoimani Anna Dabrowska eli Finnabair. Pikkasen askarrutti se, että hänen opetuksensa tapahtui lontoon murteella, joka ei mitenkään täydellisesti ole hallinnassa, mutta en antanut sen intoa lannistaa ja lopulta hyvinhän minä ymmärsin. Myös Minnan ja Elinan blogeja seurailen tiiviisti ja ihailen heidän luovuuttaan.Minna kertoo omassa blogissaan vähän taustoja tapahtumalle, joten käyppä siellä katsomassa.
Perjantaiaamuna oli tarpeelliset (ja vähän tarpeetontakin) pakattuna ja valmiina lähtöön. Matka luovuuteen alkoi odottavissa ja iloisissa tunnelmissa Jehkon kyydissä.

Menomatkalla poikettiin Klemmarikellarissa ja Myllyssä Inspiraatiossa. Molemmista jotain pientä tarpeellista ja välttämätöntä tuli hankittua! Sitten kohti Turkua!
Tapahtuman paikaksi oli valittu museolaiva Bore ja se sopikin todella hyvin ko. tarkoitukseen.

Majoittumisen jälkeen kokoonnuimme meille varattuun yhteiseen tilaan. Siellä alkoi heti vilkas puheensorina ja nauru raikui kun tavattiin entuudestaan tuttuja ja tutustuttiin uusiin luoviin naisiin ja moni blogi sai kasvot. Kolmenkymmenen naisen innokas ryhmä oli valmiina viikonlopun haasteisiin.Tervetulotoivotusten jälkeen Minna kertoi voimaannuttavasta valokuvauksesta ja sitten oltiinkin valmiit lähtemään pareittain kuvaamaan. Valikoiduimme Tarun kanssa pariksi siitäkin syystä, että meillä on samanlaiset kamerat ja siten oli helppo vaihtaa niitä ja  saimme heti kuvat omille muistikorteille. Ei muuta kuin vähän huulipunaa ja rekvisiittaa ja menoksi. Kerran  käytiin hytissä vaihtamassa asuja ja muuten ei peiliin katsottu.
En ole koskaan ollut kovin innostunut olemaan kameran edessä (takana kylläkin), mutta ei se nyt mitenkään kauhun paikkakaan ole ollut. Nyt oli pari tuntia aikaa heittää estot nurkkaan ja pitää hauskaa kameran kummallakin puolella. Minnan tärkein ohjeistus oli: mitään negatiisita ei saa puolin eikä toisin sanoa, vaan kannustetaan vaikkapa vähän överiksi menemisen kautta olemaan rento ja ilmeikäs.Taru napsi minusta 300 kuvaa ja minä hänestä vähän vähemmän.Koskaan ei voinut tietää oliko toinen ottamassa lähikuvaa vai vähän kauempaa ja milloin laukaisijaa painettiin. Oi, että oli hauskaa! Kun niitä sitten illalla kamerasta katselin niin huokasin ettei minusta ole ikinä otettu niin paljon hyviä kuvia! Aika vaan loppui kesken, olisi vielä tahtonut jatkaa ties kuinka pitkästi, mutta illallinen kutsui.
Tässä jonkinlainen kokoelma niistä kolmestasadasta Tarun ottamasta kuvasta:

Voimaannuttavaa valokuvausta on tarkoitus jatkaa jo aivan lähitulevaisuudessa pienen kuvauksesta innostuneen ryhmän kanssa ja myös mieheni kanssa on ollut suunnitteilla toteuttaa oma voimaannuttava valokuvaustapahtumamme.

Matkakertomus jatkuu lähipäiviä askarteluosioilla...