Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atc-kortit vapaat vaihtoon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atc-kortit vapaat vaihtoon. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. helmikuuta 2016

Siinä sitä sitten ollaan

Nimittäin uudelleen atc-kärpäsen puremana. Nyt näyttää vakavasti siltä, että taas tätä naista viedään kuin pässiä narussa. Tänään menin verstaalle siivoamaan, jotta siellä voisi jotain taas tehdä. Katselin vähän aikaa kaaosta ja totesin, että edelleenkin atc-kortteja mahtui pöydän kulmalla värkkäämään.
"Äiti ja lapsi"

"Enkeli"

"Rukous"

"Lempeä"

"Kuningas"
Oli minulla tällainen kerä apulaisena verstaalla :)
Paitsi että atc-kortit jälleen kiinnostavat niin alkoi kiinnostaa toinenkin vanha juttu, nimittäin decoupage-tekniikka. Tein sillä tekniikalla muutaman vuoden myyntiin erilaisia esineitä niin paljon ja itseni kylläiseksi, etten uskonut enää koskaan tekniikasta kiinnostuvani. Nyt kuitenkin sekin nostaa päätään siinä määrin, että servettejä ja decoupage-papereita posti toi tänään. Uskon, että nyt yhdistän tekniikkaan paljon enempi muita tekniikkoja ja tulokset ovat aika lailla eri näköisiä kuin silloin joskus. Esimerkiksi munankuorimosaiikki ja decoupage-tekniikka yhdessä antavat vaikka mitä mahdollisuuksia.
Tähän päivään mahtui yksi harmittava tekstiviesti, nimittäin kansalaisopisto ilmoitti, että viikon päästä oleva emalointikurssi on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi :( Eli huono tuurini opiston kurssien suhteen näköjään jatkuu.

Oikein hyvä viikonloppua kaikille blogissa kävijöille! 
 

torstai 25. helmikuuta 2016

Mitä mitä...

Tein jälleen kaksi atc-korttia! Ei kai tästä ole tapa kehkeytymässä, vai johtuuko kenties siitä, että verstaalla on jälleen kaaos ja työpöydällä ei oikein pysty tekemään isompaa kuin atc-kortin ja kohta pelkästään inchien :)
"Sewing"

"Number one"
Aurinkoista päivää!
 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Atc-kortteja

Meneillään oleva askarteluprojekti vaati pienen tuumaustauon ja tein "välikäsityönä" kaksi atc-korttia
Minun uusi mekkoni
Edit; "Minun uusi mekkoni" varattu alice k:lle

Hei, me soitetaan!


perjantai 10. tammikuuta 2014

TJK 2 / 2014

Silpputehtaan laajennusosan haaste on nimeltään TJK = tämä joutaa korttiin. Haasteeseen tehdään atc-kortti, johon käytetään kaikkea joutilasta materiaalia ja kierrätys on kunniassa.
TJK 2:een tein tällaisen atc-kortin.
Käväistiin "poikaystävän" kanssa ostamassa kummallekin urheilukerrasto ja hänen paitalaatikostaan nappasin yksiväristä harmaata kartonkia ja miehen pään ja tekstiä. Kartonki oli aivan liian kiiltävää, joten hiekkapaperilla sitä hankasin ja samoin päätä (en kasvoja). Tekstistä leikkasin osan ja hiekkapaperikäsittelyä sekin sai. Kruunun olin aikonut laittaa jonnekin toiseen työhön, mutta oli kuitenkin jäänyt kuleksimaan pöydälle. Just sopiva määrä silmätarroja löytyi ja koristelin kruunun niillä. Paidan kaula-aukkoon liimasin pätkän nauhaa, joka oli pöydällä olevassa pikkuroskiksessa.


torstai 2. tammikuuta 2014

Pitsiä ja Puuteria-haaste sekä tammikuun 2014 joulukortit

Pyhien jälkeen taas askarteluinnostus heräilee ja tänään olenkin viihtynyt verstaalla aika paljon. Oli jotenkin varsin luontevaa aloittaa joulukorteista! Ajatuksena on jälleen menetellä viime vuoden tapaan tehden viisi joulukorttia/kuukausi ja tässä nyt olisi tammikuun kortit valmiina.
Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa tällainen koko vuoden kestävä joulukorttiaskartelu!







Vintage-haaste on tauon jälkeen aloittanut uudella nimellä Pitsiä ja Puuteria ja aihe on tällä kertaa vapaa ja tähän haasteeseen tehdään atc-kortteja vintage-hengessä ja niiden on oltava vaihdettavissa, digitaalisesti tehdyt eivät käy. Aika jäissä on itselläni atc-korttien tekeminen ollut jo pidempään, mutta jospa ainakin haasteisiin osallistuisi.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Runo+ATC / lokakuu 2013

Manumiinan runo+atc-haasteen runo kuuluu näin:
Hyllylläni seisoo pikkuinen enkeli
puinen, kullatut siivet ja sädekehä kuin hattu.
Sain hänet kerran kauan sitten
eräältä joka uskoi enkeleihin
tarvitsin juuri silloin
suojelusenkeliä (ja tarvitsen vieläkin).
Urakka on ollut kova.
Häneltä on murtunut
toinen siipi, hän on pudonnut hyllyltä
 taistelussa saatanaa vastaan (tuttu vieras täällä)
ja kultaus on rapissut.
Mutta hän on yhtä itsepäinen
kuin saatana, hän seisoo missä seisoo
niin kuin on luvannut, pikkuinen enkeli
siipi poikki ja sädekehä kuin hattu.

Tässä atc-korttini haasteeseen. Edit; varattu Manumiinalle.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Manumiinan runo+ATC syyskuu 2013 ja ATC-vaihto Susannan kanssa

Manumiinan runo+ATC-haasteen syyskuun runo on Risto Rasan kirjoittama ja kuuluu näin:
Onko ihanampaa paikkaa
kuin oma sänky.
 
Minä kääriydyn peittoon
ja hymyilen:
 
Tämä on minun turvallinen
linnani.
Tein tällaisen atc-kortin haasteeseen.
"Kauniita unia"
Kristallihelmen Susannan kanssa vaihdettiin kaksi atc-korttia. Susanna tekee aivan ihania metallitaustaisia kortteja ja toivoi saavani sellaiset. Posti toi ne jo torstaina ja olen niitä kovasti ihastellut.Tässä ne nyt näytille teille muillekin.
"Suojelusenkelin höyhen"

"Enkelit kehyksessä"
Tykkään näistä tosi paljon, lämmin kiitos Susanna!
Hänelle lähtivät tämän postauksen atc-kortit.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Leilan viiden aiheen ATC-haaste #4

Leila haastoi jälleen tekemään atc-kortteja ja tällä kertaa viisi aihetta ovat:
Kukkia hiuksissa
Ollaan ihan hiljaa
Sivuprofiili
Kesäfiiliksellä
Päivänvarjo suojanaan
Oli sopivasti korttifiilis päällänsä ja tein yksintein atc:n kaikista aiheista ja yhdestä aiheesta kaksin kappalein.


Kukkasia hiuksissa    Edit; lähtee Leilalle
Ollaan ihan hiljaa #1

Ollaan ihan hiljaa #2    Edit; lähtee Leilalle
Sivuprofiili
Kesäfiiliksellä    Edit; lähtee Leilalle
Päivänvarjo suojanaan

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Leilan viiden aiheen atc-haaste #3

Leila julkaisi tällä kertaa atc-haasteen aiheilla: Perhospoika, Kultakutrit, Kirsikkasuu, Hellät kädet ja Enkeli
Tässä vastaukseni haasteeseen:
Hellät kädet

Kultakutrit

Perhospoika (varattu Leilalle)

Enkelit

Kirsikkasuu

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Manumiinan runo+ATC toukokuu

Haaste ja runo  Lauri Viljasen "Rukous keväälle" löytyvät täältä.
Kuvan tein digitaalisesti ja tulostin sen atc-kokoiseksi tai oikeastaan pari milliä kanttiinsa pienemmäksi ja liimasin sen kartongille, jonka reunat väritin Distress Markersilla ja kultauskynällä.Muutaman pikkiriikisen kukkasen liimasin vielä kahteen kulmaan. Valmis atc-korttini näyttää tältä:




keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Leila-mumman atc-haaste #8

Leilan haasteen aiheena keiju ja/tai merenneito. Tällainen mansikka-keiju osui käteen ja siitä värkkäsin varsin yksinkertaisen atc:n.Taustan teippasin washiteipeillä.

Edit; lähtee Enkulille.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Leila-mumman blogi 5v

Leila-mumman blogi juhlii 5-vuotistaipalettaan ja toivoi lapsiaiheisia atc-kortteja.
Oikein lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää jatkossa sekä blogille että Leilalle!

Edit; molemmat varattu Leilalle.