lauantai 1. joulukuuta 2012

Atc-joulukalenteri 2012 Sailalta

 1.12.2012
Joulukuun ensimmäinen päivä ja on aika avata kalentereista ensimmäinen luukku. Tänä vuonna avaamista aamuisin odottaa Länsi-Suomen, Lukon ja 2 kpl partiolaisten kalentereita ja ehdottomasti kaikkein mieluisimpana Sailan atc-kalenteri. Jo viidennen kerran tämä meille tärkeä juttu pyörähtää käyntiin.
Kauniista sinetillä suljetusta kuoresta löytyi näin tunnelmallinen ja kodikas kortti

Lämmin kiitos Saila!

Jokaisena kalenterin aukaisuvuotena olen myös säätietoja kertonut ja tänä vuonna sekin perinne jatkuu,mutta nyt kuvallisena. Kunhan jonkinlaista päivänvaloa alkaa olla niin nappaan kuvan päivittäin tuosta samasta kohtaa terassiltamme.
Eilen aamulla olisi tullut hyvin erilainen kuva, eli ei lunta ollenkaan. Eilisen päivän aikana tuo lumikerros on kertynyt.
Pakkasta on 10 astetta ja näyttää olevan kaunis talvipäivä tulossa.

Sailan blogista löytyy hänelle tekemäni kalenterikortti.
Tervetuloa seuraamaan ja oikein hyvää joulun odotusta kaikille!

Edit; Mieheni kanssa keskusteltiin joulukalenterien historiasta, milloin ja mistä se on Suomen kamaralle rantautunut. Ehdoton veikkaukseni oli: Amerikasta tietenkin! Väärässä olin googlattuani asiaa
Ensimmäisen painetun adventtikalenterin toi markkinoille saksalainen Gerhard Lang -yhtiö vuonna 1904.[1]
Adventtikalenterin toivat Suomeen partiolaiset, jotka edelleen myyvät kalentereita toimintansa rahoittamiseksi.[2] Tessi Fazer näki Ruotsissa kalenterin ja ehdotti, että Partiotytöt teettäisivät oman kalenterin. Ensimmäisen kalenterin suunnitteli Ulla von Wend ja se ilmestyi vuonna 1947. Ensimmäisinä vuosina kalenteri meni huonosti kaupaksi, koska sen ideaa ei ymmärretty. Vuonna 1949 kauppa sujui jo hyvin


7 kommenttia:

  1. Kauniin kortin sait avaamaan perinteenne.
    Ja valokuvasihan on kuin postikortista, puut ovat niin upean verhon peittämät ja punainen huvimaja (?) sopii väreihin hienosti.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista kortistasi! Meillä -13 pakkasta, lunta vain väriksi maassa ja harvakseltaan leijailee taivaalta hiutaleita.
    <3

    VastaaPoista
  3. Hyvin kaunis kortti, aivan kuten sinunkin korttisi sailalle!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kortti ja mukavaa tämä luukkujen avaaminen. Täytyy piipahtaa myös teidänkin kalenteria katsomassa.

    VastaaPoista
  5. Ihana luukku. Partolaiten kalenteri on minun ainoa kalenterini, mutta niin lapsenmielinen olen, että ainakin yksi pitää olla joulukuussa aukaistavana.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kortti!
    Lunta on meilläkin satanut ja maa on ihanan valkoinen. Kiva juttu tuo valokuvan ottaminen sääkuvana.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa taas kerran seurata sun ja Sailan kalentereita ja vaikka kommenttini tänä vuonna voivat olla lyhyitä ja nasevia niin katselu sessioni voi olla sitäkin pidempi, korttinne kun ovat niiiin kauniita ja taidokkaita.Tässäkin hurmaavan rauhallinen ja odottava tunnelma

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!