maanantai 18. heinäkuuta 2016

Luottamus postiin murenee pala palalta

Kerroin täällä miten köpelösti kävi viime vuoden puolella Sailan tupliksen korttien kanssa.
Huhtikuun alussa katosi tyttärenpojalle lähettämäni synttärikortti, ihan tähän kotikaupunkiin oli matkalla, muutaman kilometrin päähän. Ei ainakaan toistaiseksi ole perille löytänyt.
Ennen juhannusta lähettämäni kortti Haukiputaalle ei myöskään ole perille saapunut. Laitan aina myös lähettäjän tiedot kuoreen, jos kuitenkin vastaanottajan osoitteesssa olisi jotain häikkää. Pitäisi siinä tapauksessa palautua minulle.
Sailan tuplikseen liittyvän toisen lähetyksen mysteeri on kuitenkin selvinnyt, vaikken korttia saanut enkä tuskin tule saamaankaan ja melkoisella varmuudella se on ainakin pilalla. Kirje on poliisin hallussa. Kyllä! Eurajoelta (muutama kymmenen km meiltä) löytyi maaliskuun lopussa metsään piilotettuna ainakin 114 ilmeisesti postin hallusta varastettua kirjettä. Siellä on mukana minulle Lahdesta lähetetty kirje, joka sisältää atc-postia. Tapausta tutkitaan törkeänä viestintäsalaisuuden loukkauksena. Poliisi haluaa minulta määrättyjä tietoja rangaistukseen liittyen ja yksityisoikeudellisia korvausvaatimuksia.  Eipä kannata korvauksia ruveta vaatimaan, sillä ymmärsin kirjeestä, että voipi tulla pahimmassa tapauksessa maksamista, mutta rangaistusta teosta vaadin. Sitäpaitsi miten voisin ainutkertaisen atc-kortin arvon euroissa määritellä, eihän niitä voi rahassa korvata. Ymmärtääkseni tekijää ei ole saatu kiinni, se ei selvinnyt selvityspyyntökirjelmästä. Asianomistajarikoksena asiaa  tutkitaan. Tällainen sotku siis liittyy tuohon atc-vaihtoon osaltani. Menen ihan henkilökohtaisesti selvityspyynnön ylikonstaapelin käteen palauttamaan...hukkaa posti sen kuitenkin :(

Pikkasen vaikeuksia on nyt näitten kaikkien katoamisten jälkeen postinkulkuun luottaa. Kuinkahan paljon katoaa sellaista postia mitä ei tiedä edes kaipailla?
Posti yhdistää ykkös- ja kakkosluokan kirjepostin ja ottaa käyttöön ikimerkin, ja kirjeen luvataan kulkevan kotimaassa perille 1-2 päivässä. Tämä muutos ensi vuoden puolella. Pitäiskö uskoa? Haluaisin myyntiin postimerkin nimikkeellä "varmasti kuljetetaan perille". Ymmärrän senkin, että jotain joskus katoaa matkalla, mutta jos minulle on melko lyhyenä ajanjaksona kadonnut neljä lähetystä niin täytyy niitä kadonneita olla kokonaisuutena aika paljon, vai olenko minä postin epäsuosiossa. Ole kadonneissa lähetyksissä ollut sekä vastaanottajana että lähettäjänä.
Paikallislehdessämme Länsi-Suomessa oli tänään pitkä kirjoitus postin nykytoiminnasta, eikä siinä paljon pointseja herunut. Postin nettipalvelussa lukee aloitussivulla "Sujuvampi arki".  Meille sentään posti jaetaan vielä suurinpiirtein vanhan malliin, puolenpäivän tienoissa. Monet saavat postinsa vasta illalla ja tiistaisin on turha laatikolla käydä, silloin on ruohonleikkaamispäivä.
Asian vakavuudesta huolimatta nauratti artikkelissa haastatellun postiasiakkaan kommentti:"Varmin tapa hävittää ydinjäte olisi antaa se postin kuljetettavaksi".
Se postista ja sen toiminnasta (lue toimimattomuudesta). Onhan maailmassa niin paljon isompiakin murheita, mutta nämä pienetkin ovat kiusallisia kun tämän tästä toistuvat.

Mutta asisosta toiseen. Eilen löytyi pihalta tällainen. Mitäs se nyt sitten tarkoittaa, joku lähettiläs vissiin...
Näillä mennään, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja lämpömittari varjon puolella on pikkasen yli 20 astetta. Ihanaista viikkoa kaikille blogissa kävijöille <3

9 kommenttia:

  1. On se kumma kun postit häviää noin. Joku varmasti luullut että on rahaa.
    Kun lähetän kortin jonka itse olen tehnyt, siinä on vähän paksuutta, kun laittelen kukkia koristeeksi.
    Sitä olen monet kerrat miettinyt, koskahan nuo avataan ja luullaan olevan rahaa. En nykyisin laita enää rahaa, vaan laitan suoraan tilille. Tämä on lähinnä perhepiirissämme tapana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija kommentista :)
      En ole vuosikausiin lähettänyt rahaa kirjekuoressa vaan laitan suoraan tilille.
      Tässä Itellan toimintaohjeet rähanlähettämisestä kirjeessä http://yle.fi/uutiset/itella_tiukkana_ala_koskaan_laita_rahaa_tavalliseen_kirjeeseen/7411243
      Paljon ovat toimittajat ruvenneet lähettämään kirjeeseenkin mahtuvaa tavaraa siten, että sen joutuu postitoimistosta tai R-kiskalta tai mistä nyt milloinkin hakemaan ja henkilöllisyytensä todistamaan ja lähetyksen kuittaamaan. Mielestäni tämä on hyvä systeemi, vaikka vähän enemmän asiakkaalta toimia vaatiikin. Mutta kun noita ihan taavallisia kuoressa olevia kortteja katoaa. Ei voi laittaa itsetehtyä korttia ilman kuorta matkalle. Pitäisköhän kokeilla läpinäkyvää kuorta?

      Poista
  2. Itselläni on usko ja luottamus Postin toimintaan mennyt jo aikaa sitten eikä sitä ainakaan vahvista nämä kertomukset kadonneista/tuhoutuneista lähetyksistä :( Todella harmillista etten ole Arjan kesätervehdyskorttia saanut! Se on totta ettemme voi mitenkään tietää miten paljon muuta postia on aikojen saatossa kadonnut :( :( :( Kyllä Posti ON aina vaan syvemmältä, ei siitä pääse mihinkään. Ehkä Posti voisikin keskittyä vain ruohonleikkaamiseen ja postin kuljetus siirrettäisiin osaavammalle ja ennenkaikkea luotettavammalle taholle, mikä se sitten olisikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila kommentistasi :)
      Eihän tuonkaan sinulle lähettämäni kortin kohtalo olisi selvinnyt, ellen olisi ruvennut asiaa tiedustelemaan kun aina muistat kiittää saamastasi postista ja nyt mitään ei kuulunut.
      Itsekkin pyrin aina laittamaan viestin niin lähettäjä tietää, että perille on tullut :)
      Saattaisi olla parempi, että postin kannattasikin keskittyä ruohonleikkuuseen ja muuhun vastaavaan ja joku luotettava taho ottaisi hoitaakseen postin kuljetukset. Sitä odotellessa...

      Poista
  3. Posti on kulkenut perille, joskus on vienyt vähän kauemmin aikaa saapuakseen perille, mutta tullut on. Tuttavapiirissäni on sattunut vastaavia häviämisiä kuin sinulla. Eräältäkin oli Trafin ja jokin muukin lasku jäänyt tulematta. Seurauksena oli auto ratsattu tienpäällä ja ajokieltohan siitä oli tullut. Nykyään kun ei tule niitä "karhulaskuja", niin hän ei ollut huomioinut koko asiaa. Sitä sitten selvitellessään hänelle oli sanottu, että asiakkaan on itse huolehdittava jokaisen laskun suoritus, tuli lasku perille tai ei.
    Itse olen monesti miettinyt, kun posti kuljettaa ns. arkaluonteisia ja salassapidettäviä tietoja, mitä jos ne häviävät. Ahdistaa ajatellakin niiden joutumista vääriin käsiin. Toivottavasti näihin tulee jokin luotettava hoitaja.
    Kaikesta huolimatta hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija kommentistasi :)
      Eipä tule kyllä seurattua kovinkaan tarkkaan sitä, että pitäisikö jostain vakuutuksesta tms jo laskun tulla, vaan pitää selvyytenä sitä, että laskuttaja lähettää laskun ja posti hoitaa sen perille. Ehkäpä pitäisi allakkaan merkitä milloin jonku vakuutusmaksu erääntyy.
      Kyllä viikko on näistä huolimatta hyvin alkanut,aurinko paistaa ja kesä jatkuu :)

      Poista
  4. Blogissani olisi tarjolla ATC-joulukalenteri-vaihtoa sekä vuosien jälkeen Toveri Elokuu-vaihto! Tervetuloa!

    VastaaPoista
  5. No voihan harmitus :( Posti on mennyt alamäkeä koko ajan. Posti tulee milloin sattuu eikä enää kuitenkaan aamupäivisin. No niillähän on tärkeämpääkin tekemistä, kuten ruohonleikkausta. Voi, sanon minä. Kaikesta huolimatta hyvää heinäkuun helteistä loppua. tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!