maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hyvää alkanutta viikkoa!

Pitkästä aikaa meillä sataa ja oikein tarpeeseen. Maa on tosi kuivaa kun tänne on saatu vain joitain pieniä sadekuuroja.
Blogissa on vähän hiljaista ja sama meininki jatkuu vielä jonkin aikaa. Matkalaukku on pakattu ja matka suuntautuu jälleen Italiaan, tällä kertaa Sisiliaan ja on tarkoitus kiertää koko Sisilia.Historian havinaa tulee olemaan monissa paikoissa, joihin tutustutaan. Eniten taidan odottaa kohteista Syrakusaa, jossa pääsen kulkemaan Arkhimedeksen ja Platonin jalanjäljillä. Mutta mielenkiintoisia paikkoja on varmaankin vaikka kuinka paljon ja kamera saa taas "laulaa".

Leilan kanssa vaihdettiin atc-kortti ja tässä häneltä saamani ihastuttava "Oma lemmikkini". Kiitos Leila! Ja kiitos myöskin upeista arvontavoitoista, jotka tulivat samassa lähetyksessä.

Digeillyt olen vähän ja tässä yksi kollaasi
Sellaista verkkaista eloa on verstaalla kiireisen kevään jälkeen. Kesäkuun joulukortit teen varmaan aivan loppukuussa. Loppukesää kohti mentäessä taas sitten askarteluinnostus luultavasti iskee täysillä kun nyt vähän touhuilen muita asioita välillä.

Toivottelen kaikille blogissa kävijöille aurinkoisia ja kauniita kesäpäiviä.

Ciao, Alla prossima volta (heippa, ensi kertaan) !

*Vink* Pajan haaste täällä koko kesäkuun ajan


6 kommenttia:

  1. Oikein hyvää matkaa minäkin toivottelen, nauti täysillä. Matkakuvia tietysti odotellaan sitten nähtäväksi :)

    VastaaPoista
  2. Turvallista ja mielenkiintoista matkaa toivottelen minäkin. Siellä on tosi upeat maisemat, sylhät ja kauniit.

    VastaaPoista
  3. Vieläkö ehtii toivottamaan oikein hyvää matkaa?
    Juu, matkakuvia minäkin odottelen...

    VastaaPoista
  4. Ihanaa matkaa. Upeita taideteoksia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Hyvää Juhannusjuhlaa...taidat olla jo koto Suomessakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!