Pihallamme on jo muutamana päivänä hyörinyt punarinta ja olen sitä yrittänyt kuvatakin, mutta huonoin tuloksin. Aina on lintu pelmahtanut pois. Tänään lintu istui pihakeinun käsinojalla. Varovasti hiippailin sisälle, hain kameran ja olin ihan varma ulos tullessani, että tottakai on jo lähtenyt. Mutta siellä se istui edelleen. Rappusilta zoomasin ekat kuvat, että ainakin ehdin jotain tallentaa. Varovasti hiivin lähemmäs ja koko ajan kuvasin. Lintu päästi aivan lähelleen ja isäntäkin jo siihen kameroinensa tuli. Ehdin ottaa viitisenkymmentä onnistunutta otosta ja isännänkin kameraan muutama ehti tallentua. Sitten hän teki virheliikkeen menemällä vielä vähän lähemmäksi. Se oli jo liikaa ja lintu lensi omille teilleen, mutta kiitokset punarinnalle erinomaisesta yhteistyöhalukkuudesta!
Tässä muutama kuva näytille:
Suihkulähdealtaan reunalla kuunliljan lehtien suojassa oli 3-4 senttinen sammakkovauva
Tässä tärkeimmät pihatapahtumat tälle päivälle ja huomenna lauantaina vietämmekin naapuruston kanssa pihallamme venetsialaisia nyyttikestien merkeissä. Venetsialaisilta on virallinen päätös kesälle. Paljon kynttilöitä, musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa, iloista seuraa ja pelejä...niistä on huominen ilta tehty.
Toivottelen hauskaa ja tunnelmallista elokuun viimeistä viikonloppua kaikille blogissa kävijöille!
Wautsi, miten ihanat kuvat sait punarinnasta!!
VastaaPoistaSöpö on tuo sammakkovauvakin!
Oikein iloista ja nautinnollista venetsialaisiltaa!
Toivotaan, että sääkin suosii juhlaanne!
Kauniita kuvia ja ihastuttava pikku sammakkokin oli päässyt hienosti kuvaan. Ihanalta vaikuttaa venetsialaisilta, mistähän minä joskus saisin samanlaisen.. no lapsenlapsi tulee ja ehkä menemme saareen.
VastaaPoistaIhania kuvia :)
VastaaPoistaVoi kuinka ihania kuvia olet pienokaisesta saanut ja tuo sammakko-vauva on suloinen!!!
VastaaPoistaHienosti olet saanut pikkuvierailijat kuvattua:) Voi, miten tekisi mieli venetsialaiseen iltaan, kun sitä kuvailit. Sää ei nyt varmaan suosi, mutta teillä kun on se hieno oma italialainen ravintola, niin ei haittaa!! Haa, nyt huomasin, että eilisessä postauksessani on atc, jonka tein espressopussin kuvasta, ja siinä on pääkuva Venetsiasta.
VastaaPoistaSateet näyttää olevan peruutettu, ehkä aamuyöstä joku satunnainen kuuro osuu kohdalle. Aurinko paistaa ja parikymmentä astetta lämmintä, joten ennakkotiedoista poiketen sää näyttää kuitenkin olevan varsin suosiollinen :)
PoistaHienoja kuvia punarinnasta! Joskus nuo kuvattavat suostuvat yllättäen yhteistyöhön. Söötti on pikku sammakko.
VastaaPoista