sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pihatunnelmia ja atc-kortti

Kylläpä on ollut juhlien täyteiset viime päivät! Helatorstaista sunnuntaihin juhlittiin yhteensä kuudet synttärit. Ensin Kokemäellä triplat, sitten Raumalla yhdet ja lopuksi sunnuntaina Sastamalassa tuplat. Kyllä on kakkua syöty!
Missään välissä ei ole oikein verstaalla ehtinyt kuin kääntymässä käydä ja pihallakin olisi paljon puuhaa, mutta kaikki ajallaan. Tänään kiertelin pihalla kameran kanssa ja voi hurja miten muutamassa päivässä on kaikenlaista tapahtunut. Koskaan en lakkaa ihmettelemästä keväistä kasvun voimaa. Luonto on niin mielettömän kauniin vihreä ja vihreys lisääntyy päivä päivältä.
Seuraavissa kuvissa vähän tunnelmia pihalta.
Kohta aukeavat tulppaanit
 Kevätesikkojen kukinta on parhaimmillaan
 Pihaa reunustavissa kuusissa on todella paljon punaisia emikukintoja. En muista näin paljon nähneeni aikaisemmin.


Lipstikka on jo mahtava pehko
 Raparperipiirakan tekoon pääsee jo muutaman päivän kuluttua
Kaikenlaiset pörriäiset ja perhoset ovat olleet harvinaista nähtävää, mutta tänään yksi pörräilijä kierteli karviaspensaan kukkasissa
 Karviaisen vaatimaton kukka on aika kaunis kun tarpeeksi läheltä pääsee katsomaan
 Jippii, ensimmäiset ahomansikan kukkaset ovat auenneet!
 Täällä kerroin saamastani sitruunapuusta. Äitienpäivänä viikko sitten tämä nyt n. kolme senttiä pitkä sitruuna oli vielä muutaman millin kokoinen pahkura kukan terälehtien keskellä. Hurjaa kasvuvauhtia tälläkin.

Kuten aluksi kerroin, on ollut synttärit synttäreiden perään. Kortin olen tietysti jokaiselle juhlijalle tehnyt, mutta kiireissäni kuvaamiset ovat unohtuneet. Onnittelukorttien lomassa tuli tehtyä yksi atc-kortti ja se oli vielä kuvattavissa.
Gertrud, Wiliam ja Fanny  3/2015
Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kauniita pihakuvia, ahomansikkakin jo kukassa!
    Tuota sitruunapuun kasvua on mielenkiintoista seurata...

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Todella mielenkiinnolla sitruunoiden kehittymistä seurailen, kun nyt ensimmäistä kertaa siihen on mahdollisuus. Lupaan raportoida myös täällä! Olen nostanut sitruunapuun vielä kylmän pelossa öiksi sisälle ja aamulla on koko huusollissa ihana tuoksu. Samanlainen kuin Italian Sorrentossa leijailee auringon laskiessa.

      Poista
  2. Voin tuntea sitruunan tuoksun sieraimissani...ja kaiholla muistelen matkojani...no, elämä jatkuu ja uudella virkeydellä, kuten ihanista kuvistasikin näkee, uusi kesä ja niin edelleen <3 Kiitos, ammennan myös sinun elinvoimastasi vähän omaan olooni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mailis :)
      Taitaa olla niin, että ammennamme toinen toisiltamme elinvoimaa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!