Kaikki aihepiirit kiinnostivat, mutta eniten aikaa kulutin kädentaito-messujen hallissa, ei kovin yllättävää :) Muutamia tuttuja myyjiä tapasin ja pieniä ostoksiakin tuli tehtyä
Gardenian kukkien tekeminen ohuesta softiksesta kiinnosti etukäteen. Näin jossain kuvan sellaisista ja etsiskelin ohjeita ja ennen kaikkea erittäin ohutta softista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt onnisti messuilla ja ostin aloituspaketin, jossa on CD:llä suomenkieliset ohjeetkin. Varmaan pääsiäisenpyhinä ehdin kokeilemaan.
Pääsiäisviikko alkoi erittäin vaihtelevissa sääoloissa. Välillä satoi lunta taivaan täydeltä ja hetken päästä paistoi taas aurinko.
Aikaisemmin kerroin tarkasta tintistä, joka ilmeisesti suunnitteli muuttoa yhteen pöntöistämme. Kyllä kysymyksessä on hyvin siisti yksilö, tänään olivat petivaatteet tuulettumassa :)
Minulla tuunausaddikti jatkuu kiihkeänä. Autokatoksesta löysin tällaiset hävitettävien listalla olevat pienoiskasvihuoneen ja hautakynttilälyhdyn. Ulkona on kynttilöitä näissä viimeksi polteltu ja olivat pahoin päivin ryvettyneet. Toin sisälle ja pesin puhtaaksi. Nyt ovat jo molemmat saaneet pohjamaalauksen ja tuo hautakynttilälyhty saattaa jo huomenna valmistua.
Voikaa hyvin!
Kivoja ostoksia olet tehnyt. Nuo softiskukat rupesi kiinnostamaan.
VastaaPoistaKiitos Enkuli :)
PoistaKiinnostaa softiskukat kovasti myös minua.
Ihania juttuja, innolla jään odottamaan mitä sillä syntyy.
VastaaPoistaMutta huomasitko yhdessä sääkuvassa ... jokin aivan kun tippuisi taivaalta ??? :)
Kiitos Sirpa :)
PoistaLentokone ja sen vesihöyryvana se siinä näyttää todellakin siltä kuin jotain tippuisi taivaalta ;)
Mielenkiintoisia projekteja jälleen :)
VastaaPoistaKiitos Saila :) Sinä olet "syyllinen" tuohon yhteen projektiin :D Saat itse arvata, mikä juttu...
Poista