keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Hyvää Juhannusta!

Hei taas!
Upea Sisilian kiertomatka on tehty ja matkapölyt on jo saunottu pois. Pieni pää on aivan täynnä ja sekasorrossa kaikesta nähdystä ja kuullusta. Kuvia tuli napsittu alun toista tuhatta ( ja mies samanverran), joten niissä riittää järjestelemistä ja delete-nappulakin on ahkerassa käytössä kun huonot kuvat saavat kyytiä bittitaivaaseen. Palaan matkaan sanoin ja kuvin ensi viikon loppupuoliskolla kun on juhannus juhlittu ja sen jälkeen vierailu ystävien mökillä tehty.
Nyt on univelkaa yhden matkustetun yön verran ja se on hoidettava pois.

Lähtiessämme juhannusruusu oli avannut pari kukkaa ja kun tulimme se oli kukinnassaan jo lähes loppusuoralla. Minulla on ollut tuon ruusupensaan olemassaolon, eli runsaan 20 vuoden aikana perinteenä leikata sen ensimmäiset kukkaset mummoni ihanaan ruusukaatimeen keittiönpöydälle ja yleensä otan siitä myös kuvan muistoksi. Mummon kuolemasta oli alkuvuodesta jo 57 vuotta aikaa. Kaadin kiersi äitini kautta minulle. Juhannuksen aikaan lähetän ruusujen myötä sekä mummolle että äidille lämpimiä ajatuksia sinne jonnekin sateenkaaren toiselle puolelle.
Teille blogissa kävijöille toivotan Hyvää Juhannusta!


Haasteblogin puolelle lisäsin kuvan käynnissä olevan haasteen arpajaisvoitosta.

9 kommenttia:

  1. Hyvää Juhannusta vielä tämänkin kautta!!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Juhannusta Suomen suvessa!

    VastaaPoista
  3. Onnellista Juhannusta teille onnistuneen matkan muistojen siivittämänä :)
    Varmaan saamme myöhemmin jonkinlaisen matkakertomuksenkin ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa juhannuksen aikaa teille!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa Juhannuksen Aikaa Sinulle. Kauniit Juhannusruusut.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa keskikesää ...
    Tuo kannu on muuten toooosi kaunis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!