sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kuvia Turkin Alanyasta

Turkki ei ole ollut suosikkimatkakohteissani kovinkaan korkealle arvostettu eikä sinne ole koskaan mielikään tehnyt. Nyt kuitenkin kesän aikana on useampikin lähisukulainen siellä käynyt ja kovasti kehunut. Kun sitten tarjoutui tilaisuus Alanyaan lähteä niin ei muuta kuin passi ja hammasharja laukkuun ja menoksi. Tarkoitus oli olla 2 vkoa, mutta paluulentoa ei saatu järjestymään, joten matka muodostuikin vain viikon mittaiseksi. Jouduin hyvin pitkälti käsityksiäni Turkista muuttamaan. Loma oli kaikinpuolin onnistunut. Ihmiset ovat iloisia, ystävällisiä ja luontevia ja laskevat mielellään leikkiä. Tietysti osui kohdalle myös niitä kaupiaita, jotka olivat jo aika väsyneitä koska kausi tältä erää alkaa olla ihan viime metreillä ja pitkä työrupeama takana. Hintataso on noussut aika paljon ja vaatteitakaan ei enää kovin halvalla saa. Ruoka oli hyvää ja Suomen tasoa halvempaa. Taksin käyttö oli halpaa. Lämpötila oli kolmenkympin kiepsukoilla ja pimeät illat ihanan lämpimiä ja samettisia. Pari kertaa ukkosti yöaikana ja yksi päivä oli pilvinen, tuulinen ja vähän aikaa satelikin. Reissusta jäi hyvä maku ja aivan hyvin voi joskus palata Turkkiin.
Tässä vähän kuvia:
Alanyaa

Alanyaa

Uimarannan hiekka oli kuumaa ja vesi hyvin lämmintä.

Tuttu näky jokaisen talon katolla, aurinkolämmitteiset kuumavesiboilerit.


Hotellin uima-altaat olivat suojaisalla sisäpihalla.

Kuvat on otettu aamulla kun kukaan ei vielä ollut altaalla.

Tuo majakka oli suosikkikuvauskohteeni (kymmeniä kuvia!)


Alanyan satamaa

Monenlaista keulakuvaa ja peräpeiliä oli.

Risteilemään pääsee upeilla laivoilla.Tuo iso risteilyalus oli tullut Italiasta ja viipyi vuorokauden satamassa.

Muutaman delfiinin parvi saatteli meidät risteilyltä satamaan. Nopealiikkeiset eläimet olivat haastavia kuvattavia eikä yhtään täysin onnistunutta kuvaa saatu kahdellakaan kameralla.


Nämä kalliot ja luolat ovat oikeesti olleet merirosvojen valtakuntaa!


Kissoja aina tule bongailtua ja kuvattua!

Hedelmien ja vihannesten määrä toreilla oli huikaiseva!


Pari "poikaystävän" ottamaa kuvaa tippukiviluolasta. Itse poden jonkin asteista suljetunpaikan kammoa. Urheasti jälleen lähdin luolaan, mutta parinkymmenen metrin päästä oli palattava takaisin. Ei vaan pysty menemään :(


"Rätei ja lumpui"


Kukkasia ei paljon tullut kuvattua syystä, että oli parhat kukinnat jo ohi. Nämä pikkusyklaamit pudonneitten lehtien joukossa olivat hellyyttävä näky ja tuli mieleen, että mitenkähän ystävältä saadut minisyklaamit kotona jaksavat:) Hengissä olivat!

Muuria Kale-kukkulalla

Muovikassissa on hyvänmakuista omenateetä kahta eri sorttia ja taustalla Alanyan satama.
Siinä pieni nojatuolimatka teille lukijani. Jos matkaseurueesta joku täällä piipahtaa, niin lämpimät kiitokset teille ja Pippelle ja Makelle erityiskiitokset!


7 kommenttia:

  1. Hienoja maisemia, hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Matkaan tekee mieli, hienoa katsottavaa kuvasi

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienoista matkakuvista!! Näitä on aina kiva katsoa.

    VastaaPoista
  4. Olen Turkin Marmariksessa pari kertaa käynyt ja kyllä ne lämpimät päivät ja lempeät yöt muistaa...

    VastaaPoista
  5. Hienoja maisemia ja kuvia :) Tulee itsellekkin lomakuumetta.

    VastaaPoista
  6. Voi kun ihanan ja lämpöisen näköistä!! En ole ikinä käynyt Turkissa. Ehkäpä joskus sinne pääsee...Tervetuloa takaisin koto-Suomeen ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!