Viime viikonlopun vietimme pojan perheen luona Kokemäellä. Vastuullamme oli kolme pojanpoikaa, yksi puolivuotias koira ja iso talo. Aivan ihana viikonloppu ja jälleen osaan antaa arvoa sille, miten täysipainoista hommaa lapsiperheen pyörittäminen on. Kelloa ei sovi juurikaan unohtaa...yksi lähtee silloin sinne ja toinen tällöin jonnekin muualle. Yksi lähtee rippikouluun ja pari muuta viedään jäkisharkkoihin ja pitäisi muistaa hakeakin heidät muutaman tunnin kuluttua. Ruokahommat on sujuttava siten, että jokainen ehtii syödä ja koira ja akvaariokalatkin tarvitsevat säännöllisesti ruokansa ja onko koira päästetty asioilleen ja viety lenkille ja ja ja ja...voisitko mummu viedä vielä meidät katsomaan jäkisottelua ja noutaa sitten pelin päätyttyä? Juu, tottakai :)
Pojat 14, 11 ja 9 vuotiaat ovat viimesen päälle omatoimisia, hoitavat kaikki varusteensa itse ja kattavat ruokapöytää ja laittavat astiat tiskikoneeseen, eivät jätä vaatteitaan levälleen ja ovat kilttejä ja fiksusti käyttäytyviä. Mutta kun arkirumbaan lisätään vanhempien työ, opiskelu ja paljon muuta, jota ei viikonloppuna ollut niin tulipa mieleen, että ei enää itse siihen pystyisi näillä kymmenillä. Appeni sanoi usein, että kyllä lapset pitää nuorena olla. En silloin oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti...nykyisin ymmärrän varsin hyvin.
Kiitos Veikka, Lassi, Riku ja Milo-koira ihanan touhukkaasta viikonlopusta!
Kuvaamassakin kuitenkin ehdittiin käydä:
|
Vapaana virtasi Kokemäenjoki. |
|
Puolivuotias Parsonrussellinterrieri Milo...hauska tyyppi! |
Välillä käytiin nukkumassa yö kotona ja lähdettiin kahdeksi vuorokaudeksi Tampereen kylpylään. Reilu kymmenen pakkasastetta ja navakka viima aiheuttivat sen, ettei paljon viitsinyt ulkona olla. Mutta kylpylässä altaan vesi oli ihanan lämmintä ja muutenkin hyvin siellä viihtyi.
Kylmää uhmaten kuvaamassakin tietysti oltiin:
|
Eipä nimeämme kantava katu mikään bulevardi ole, mutta katu kuitenkin! |
|
Kahvila Lapinniemen Ansari...aivan ihana ulkoa ja sisältä. |
|
Kun palasimme kotiin, otturi-Vili odotti pihalla ja tarkasti heti onko kaikki kunnossa! |
On sinulla ollut oikein mukavalta tuntuva mummattaminen:)
VastaaPoistaja kuvathan ovat taas vertaansa vailla.
Lupsakkaa lauantaita.