Vesisade on tänäänkin ollut vallitseva säätila. Sisätiloissa siis jälleen on päivä kulunut. Sisätiloissa oltiin iltapäivällä muutama tunti muustakin syystä, ulkona haisi rikkidioksidi. Syy siihen oli vaaratilanne Rauman satamassa kun siellä syttyi natriumditioniittisäiliö tuleen. Sataman lähistöllä oleville asuntoalueille annettiin kehoitus sulkea koneelliset ilmastoinnit ja pysytellä sisällä. Me ei niihin kuuluttu, mutta ilmastointi pysäytettiin, ettei pahan hajuista ilmaa turhaan sisätiloihin kierrätetty. Tilanne on saatu hallintaan ja palo sammutettu ja varoitukset purettu. Hajukin on jo haihtunut ainakin täällä muutaman kilometrin päässä satamasta.
Mutta "luontokuvausasemastamme" sain näpsittyä käpytikasta muutamia kuvia. Saa kyllä varovasti hiippailla kameran kanssa ikkunan taakse, on se niin tarkkaavainen ja arka. Nyt oli aika keskittynyt ruokailuun ja pysytteli paikalla jonkin aikaa.
Viime torstain Länsi-Suomessa oli sarjakuva Pojussa jakso, joka viehätti kovasti minua. Leikkasin sen talteen ja tänään tein siitä maanantain kunniaksi taulun, joka löysi paikkansa liesituulettimen päältä. Olen varmaan useassakin yhteydessä maininnut, että maanantai on viikon paras päivä, koska mielestäni viikko edessä on parempi kuin viikko takana.
Helmikauppa.comista tilasin vähän antiikkikultaisia korunosia ja niitäkin tänään kokoilin. Kaksi riipusta ketjuineen ja kaksi paria korviksia. Vähällä vaivalla sain uutta piristystä koruihini. Ko. helmikauppa.comissa on ihan mielettömän nopea toimitus!
Onneksi sataman tilanne on rauhoittunut.
VastaaPoistaTäällä sateli vain hiljalleen tuon tuosta. Oli ihan hyvä ulkoiluilma silti. Kauniita koruja.
Onpa kaunis ja ketterä lintu;) Kiva idea tuo taulusi, antaa vauhtia uudelle viikolle. Kauniita, persoonallisia koruja.
VastaaPoistaKauniita nuo tikkakuvat, hienoja askartelutyöt :)
VastaaPoistaHienot kuvat tikasta, ei mikään hekppo kohde.
VastaaPoistaKivoja koruja, täytyykin käydä kurkkaamassa.
Hienosti sait tikan kuvattua, sekun on niin arka lintu. Ihania koruja teitkin. Olen samaa ihmetellyt Helmikauppa.comin toimitusta, se on tosi nopea :)
VastaaPoistaMeillä on tänään kuiva keli, niinpä meinaan käyä lumikenkä reissun.
Mukavaa päivää sulle :)