tiistai 14. lokakuuta 2014

Joitain ilopilkkuja harmauteen

Harmaita päiviä näyttää riittävän, mutta sehän kuuluu lokakuuhun. Vielä on ollut öisinkin muutama lämpöaste, joten odottamaani kuuraa ei ole vielä päässyt kuvaamaan. Sen sijaan yksi odotus palkittiin ja orava saapui ruokintapaikalle. Vähän arastellen tuli kun oli tinttejä just iso porukka aterialla. Soluttautui kuitenkin joukkoon ja sovussa ruokailivat niinkuin koko viime talvenkin.
Minä niin oravia tykkään kuvata!




Erikoisen komea häntä on tällä söpöliinillä ja turkki on jo saanut aika paljon harmaata, joten se tietää, että talvi on tulossa.
Linnut ovat vielä tavattoman vikkeliä ja vaikeita kuvattavia. Kunhan tulee vähän pakkasta niin rauhoittuvat ja malttavat olla hetken paikoillaan ja poseerata.
Närhi  käy silloin tällöin katsastamassa ruokatarjontaa.

Vaahteran väriloisto on muisto vain (ja paljon kuvia) ja pihavaahterassa sinnittelee yksi ainut ja viimeinen lehti sekä vähän siemeniä.

Muutama ruusunnuppu on vielä auennut ja ilahduttavat herkkyydellään jotenkin samoin kuin ensimmäiset sipulikukkaset keväällä


Tällaisia kuvatunnelmia tällä kertaa Rauman suunnalta!


3 kommenttia:

  1. Voi kuinka viehättäviä kuvia olet ottanut. Orava on super suloinen ja juuri nyt turkin väritys mukailee luontoa loistavasti. Närhen ilme on kerrassaan mainio.
    Kiitos mukavasta katselutuokiosta.

    VastaaPoista
  2. Oi näitä Rauman ruusuja!! Niin kauniita ja urheita kukkijia kuin kesä vielä olisi! Närhi on upea lintu.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sirkkis ja Kirsti kommenteistanne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!