perjantai 3. lokakuuta 2014

Porkkana-linssikeitto

Meneillään on Luomu-viikko ja siihen liittyen kokeilin tehdä porkkana-linssisosekeittoa yhteistyössä Rauman Punnitse & Säästä-myymälän kanssa.

Ruokaan liittyen arvostan seuraavia asioita: ennenkaikkea itsetehtyä, raaka-aineet jos suinkin mahdollista lähellä tuotettuja ja mielellään luomua. Läheskään aina ei ole mahdollista näitä kaikkia yhtäaikaa toteuttaa, mutta mahdollisuuksien mukaan. Käytän myös superfoodeja, jotka yleensä ovat kaukana tuotettuja, mutta niissä arvostan sitten tuota luomua.
Tämän sosekeiton ohjeen löytämissivuston valitettavasti kadotin, mutta ohje (4 annosta) on tässä:
500 g porkkanoita, 1 sipuli, 1 valkosipulinkynsi, 1 rkl rypsiöljyä, tuoretta tai kuivattua inkivääriä, 0,5 tl kurkumaa, 5 dl kasvislientä, 1 dl punaisia linssejä, 2 dl kookosmaitoa, ripaus himalajasuolaa.

Lähituotteet omalta kasvimaalta
Luomuttuotteet Punnitse & Säästä Rauman myymälästä (luomu-rypsiöljyä lukuunottamatta)
Porkkanat ja sipulit kuorin ja pilkoin.
Sitten kuullotin ne rypsiöljyssä
Lisäsin silputut inkivääripalat, kurkuman ja kasvisliemen sekä huuhdotut linssit. Keitin miedolla lämmöllä n.20 min.
Sauvasekoittimella soseutin keitoksen ja lisäsin ripauksen himalajasuolaa
Eikä sitten muuta kuin tarjolle ja nauttimaan!
Lisukkeena ja koristeena luomu pinjansiemeniä

Lisukkeena ja koristeen luomu siemensekoitusta


Lisukkeena ja koristeena luomu parapähkinöitä ja oman kasvimaan persiljaa sekä porkkanasta tehty ruusu
 Myös raejuusto sopii erinomaisesti lisukkeeksi, mutta kun en  kauppareissulla sitä luomuna löytänyt (ainakin Arla valmistaa) niin en halunnut tätä hienoa luomu-lähiruokakokonaisuutta pilata tavallisella raejuustolla, vaikka muuten sitä käytänkin.
Mieheni kanssa maistelimme keiton ja täytyy sanoa, että siinä oli sellainen puhdas ja luonnollinen maku. Ei tullut läpi mitään keinotekoista tai epämiellyttävää. Todella hyvää! Mieheni huojentava arvostelu oli etten joudu painetehtävään :)
Kaikista tässä käytetyistä luomutuotteista saat lisätietoa Punnitse & Säästä Rauman myymälän henkilökunnalta ja sieltä niitä voit myös ostaa.













5 kommenttia:

  1. Keiton viimeistely kuvauskuntoon on hyvin onnistunut. Ihana kattaus. Varmasti hyvää keittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Olen ollut innostunut syksyn väreistä ja keitto sopi niin hyvin samaan väriskaalaan. Ruoan ulkonäköhän on osa sen maistuvuutta ja nautintoa.

      Poista
  2. Herkullisen kauniisti kuvattu. Hurmaavat värit ja keittokin näytti syötävän hyvältä:)

    VastaaPoista
  3. hyvän näköistä keittoa;) maistuisi varmaan mullekin.
    oletko nyt tyystin lopettanut upeiden korttien yms.tekemisen?
    maukasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija kommentistasi :)
      En ihan kokonaan ole korttien tekemistä lopettanut, mutta vähentynyt on. Ei ole enää vakituisesti missään myynnissä, tilauksesta teen ja tietysti omiin tarpeisiin. En ole myöskään missään DT-jäsenenä. Atc- ymt ns.keräilykortit eivät oikein nykyisin kolahda. Varmaan tässä syksyn myötä ainakin mixed mediaa tulee ja kyllä joulu aina jotain inspiroi askartelemaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!