maanantai 11. toukokuuta 2015

Oikea kirje

Milloin sait viimeksi ihan oikean kirjeen? Sellaisen kynällä kirjoitetun, joka kirjekuoressa tupsahtaa postilaatikkoon. Kuoressa on sinun nimesi ja postimerkki leimoineen. Muistatko miten hienoa oli se avata ja lukea useaan kertaan?
Pari kuukautta sitten osallistuin eräässä fb-ryhmässä kirjeen kirjoittamiseen. Järjestäjälle ilmoittauduttiin ja hän arpoi kenelle kukin kirjoitti. Eli kirjoitit yhdelle ja sait kirjeen joltakin toiselta. Aivan vieraalle ihmiselle oman kirjeeni kirjoitin ja samoin sain täysin tuntemattomalta. Oli erittäin hauska ja mielenkiintoinen projekti. Kirje sai olla pitkä tai lyhyt, ainut vaatimus oli, että sen piti olla käsinkirjoitettu. Itse tein kirjepaperin digitaalisesti ja sen sitten tulostin ja siihen kirjoitin hyvin ohuella tussilla. Alunperin piti kirjoittaa vanhanaikaisella mustekynällä ja seepian värisellä musteella, mutta se levisi liian pehmeään tulostuspaperiin. Kirjekuoren tein myös itse ja valitsin huolella postimerkinkin.
Harmittamaan jäi se, etten milloinkaan saanut tietää menikö kirje perille ja niin taisi käydä aika monelle, ettei mitään palautetta saanut. Itse kyllä ilmoitin ko ryhmässä heti kun olin saamani hyvin pitkän kirjen lukenut ja kiittelin sen kirjoittajaa.
Tekemäni kirjepaperi oli tällainen

Innostuin tuosta asiasta siinä määrin, että kysynkin nyt teiltä blogissa kävijät, olisiko kiinnostusta tuollaiseen kirjesysteemiin. Kirjepaperia ja kuorta ei tietenkään ole pakko tehdä itse vaan kaupasta ostettu käy. Mutta ajatuksena olisi kirjoittaa sellainen muodollisesti kaunis kirje, jonka itsekkin haluaisi postilaatikostaan löytää.
Kertokaapa kommentissa ajatuksianne ja jos vaikka kymmenenkin halukasta löytyy niin voin toimia järjestäjänä. Tämä on tällainen alustava tiedustelu, ei siis vielä varsinainen ilmoittautuminen.

8 kommenttia:

  1. Ei yhtään pöllömpi ajatus.Nykyisin on kirjeiden kirjoittaminen ja- vieläpä käsin-harventunut,niin paljon,että tosiaan harva muistaa,milloin on viimeksi kirjettä rustannut.Minä olen ollut kirjeenvaihdossa aina ja kavereita on vieläkin pitkin maailmaa.Aina kirjoitin käsin,nyt tunnustan,että koneella, kun sellainen on.Tekstiviestit ja sähköpostit ovat sivuuttaneet kirjeiden kirjoittelun,se on surullista.Ja kännykät on kaikilla,mutta kaiken huippu,jos,kuten on lupailtu,kaunokirjoituksen opetus loppuu...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulriikka kommentista :) Tuo on niin totta kaikki :(
      On hyvin terapeuttista kirjoittaa kaunolla ja kaikkein parasta kun kirjoittaa vanhanaikaisella kynällä ja musteella. Silloin ei voi kiirehtiä, vaan kirjoittaa kauniisti ja hitaasti ja ajatuksella.

      Poista
  2. Kiinnostaisi kyllä kovasti! Törmäsin muuten hiljattain blogiin, jossa on paljon ideoita kirjeille ja korteille, siis noin ilahduttamismielessä ja anonyyminä.
    http://saitkokirjeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista, voisin vaikka osallistuakin. Minullakin oli monta kirjekaveria nuorempana, ulkomaillakin. Nyt on jäänyt kirjeiden kirjoittelu kortteihin ja sähköposteihin. Luin jostain blogista sellaisen idean, että muistetaan 1-2 kertaan kuukaudessa ystäviä korteilla. Kortit sai olla itsetehtyjä tai ostettuja. Sitä olen kypsytellyt ajatuksissa, voisi sitä kortin kuukaudessa lähetellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Olisi kyllä kivaa ja aiheellista vähän uudelleen lämmittää sellaista vanhanaikaista kirjeen tai kortin lähettämistä. Tekstarit ja meilit ovat ihan käteviä, mutta kirje tai kortti on ihana kun sitä voi katsoa myös käsillä ja se on persoonallinen aivan huolimatta siitä onko itsetehty tai ostettu. Jospa sinä kypsyttelet korttijutskaa niin minä kypsyttelen kirjejutskaa :D

      Poista
  4. Hei taas! Ehdottomasti osallistuisin kirjeen kirjoitushaasteeseen! Samoin, olin mukana ehkäpä samassa haasteessa ja siitä jäi myös epäselväksi, saiko kyseinen henkilö kirjeeni...myös ajatuksella valitsin merkkejä myöten, mutta en tehnyt paperia, kuoren kyllä... Kypsyttele vain ajatusta ja puuhaahan siitä on, kun järjestää...ihanaa jos viitsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mailis :) Kyllä ilmeisesti olimme samassa vaihdossa. Kiva, että olet edelleen innostunut. Kyllä tässä lähiaikoina laitan homman etenemään ja sujuuhan se pienelläkin porukalla, ellei isompaa innostusta löydy.
      Palailen tähän lähiaikoina :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!