Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Nimittäin Sailan järjestämä atc-tuplavaihto omalta kohdaltani :( Uskomatonta, mutta totta, posti on ilmeisesti kadottanut minulle postitetut sekä ykkös- että kakkososan kortit tai ainakin hautoo niitä jossain. Ykkösosan kortit on lähetetty Haukiputaalta yli kolme viikkoa sitten ja kakkososan kortit Lahdesta pari viikkoa sitten. Miten voikin näin huono tuuri käydä, no näköjään voi. Toiveikkaana edelleen postilaatikolla käyn, saa nähdä tulevatko ikinä.
Armiidalle piti tehdä hänen lähettämistään kuvista kakkososan kortit, mutta kun niitä kuvia ei nyt sitten ole. En halua jatkaa vahinkoa ja pahaa mieltä, joten toivon, että Armiida lähettäisi uudet kuvat (laitan s-postia Armiidalle).

Jännitin, että onnistuuko posti hukkaamaan myös Muistoja-kirjani, joka oli palautumassa minulle, mutta ähäkutti, eipäs onnistunut :) Sen hukkaamisesta olisikin tullut iso itku. Itkuhan siitä tulikin,  onnen ja ilon kyyneleitä pyyhin kun kirjaa luin ja katselin. Olen niin suuren kiitoksen velkaa teille kaikille, jotka olette siihen kirjoittaneet ja piirtäneet, oikea aarre on käsissäni. Teen asiasta ihan oman, erillisen postauksen lähiaikoina. Mutta jo tässä vaiheessa kiitos ja halaus <3

Kadonneitten korttien vastapainoksi on tapahtunut muutakin hyvää ja hienoa kuin Muistoja-kirja. Ihan pakko kertoa! Olen eilen puhunut puhelimessa toista tuntia lapsuuden leikkikaverin kanssa. Olemme viimeksi tavanneet kun olen ollut noin kymmenvuotias ja leikkikaveri pari vuotta vanhempi. Elämä on kuljetellut kumpaakin tahoillaan. Nyt erään facebook-sivuston kautta minulla heräsi epäilys, että eräs henkilö olisi leikkikaverini tytär. Kysyin ja vastaus oli kyllä! Meilailin ensin hänen kanssaan ja sain puhelinnumeron ja tiedon, että "langan" toisessa päässä Hannele ilahtuisi soitostani. Sydän jännityksestä pamppaillen soitin ja aivan ihmeellistä, juttu lähti kuin ei välissä olisi ollutkaan niitä yli 55 vuotta kun viimeksi olimme tavanneet. Muistelimme lapsuutta, kerroimme elämästämme, nauroimme ja taas muistimme jotain. Välimatkaa meillä on vain sata kilometriä ja tapaamisestakin sovittiin. Jos ei ennen niin viimeistään kesällä ja yhteyttä pidetään.
Tämä tuli sikälikin niin sattuvaan saumaan kun lapsuuden muistojani kirjoittelen niin sain monta varmistusta omille muistoilleni ja aivan uusiakin juttuja tuli esille. Elämä on ihmeellistä!

Pärnun reissun jälkeen en ole paljon verstaalla ehtinyt olemaan, mutta sain sentään yhden joulukortin aikaiseksi. Siihen innosti ostos, jonka tein Suomalaisesta Kirjakaupasta. Kiertelin siellä pitkän tovin ja nautiskelin suuresti tykkäämästäni kirjakauppatunnelmasta.
Ohuesta vanerista leikattuja taloja ostin ja allaolevassa kuvassa olevia kuusia oli pussillinen jemmassa viime joulusta jääneenä.

Maalailin vanerikuvioita ja tällainen kortti lopulta kehkeytyi. Lumipasta oli loppu ja käytin halkeilevaa pastaa, joka ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta sai nyt kelvata.

Tällaista täällä ja viikonloppuna Tampereen Kädentaidot-messuille trendejä haistelemaan ja tuttuja tapaamaan.

Kiitos kun kävit <3