keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Jälleen yhdelle kirjalle uusi elämä

Jälleen yksi todella risa kirja sai uuden olomuodon. Tämäkin kirja (Uusi Testamentti) on on palastettu samaisesta jäämistöstä kuin jo aikaisemmin tuunaamani. Tämä oli vieläkin paljon risaisempi ja suurin osa lehdistä oli irti ja rikkinäisinä kansien välissä. Selkämys on aikojen saatossa hajonnut kokonaan.
Olisin varmaan muuten heittänyt  roskiin, mutta kun kansien sisäsivuilla oli tekstit, jotka halusin säilyttää. Ennen kaikkea  vuosiluku 1819. Siis pian 200 vuotta kun Isak Ketola on tekstin kirjoittanut!









Siinä sitten pyörittelin tuota irtolehtipainosta edessäni...mistäs alkaisi. Liimailin ensin vähän systeemiä kasaan ja metallista mixed mediaa päätin tekniikkana koristelussa käyttää. Koristeiden liimailun (gel mediumilla) jälkeen maalasi kaiken mustalla akrylimaalilla.


Muistin joskus muutama vuosi sitten jostain luostarista Venäjän puolelta ostamani Madonnan kuvan, ohuelle vanerille liimatun. Embossasin kultajauheella se reunat ja mustalla akrylimaalilla tein vähän "lohkeilua" vanhan vaikutelman saamiseksi.
Lehtien reunat käsittelin Erikeeperin ja veden sekoituksella, jotta sain niistä yhtenäisen paketin. Kirjasta aukeavat nyt vain kannet, jotta niissä olevat tekstit näkyvät.
Seuraavaksi käsittelin kannet metallivahoilla.

Lopputulos miellyttää itseäni.




Ehkäpä kirja nyt säilyy pidempään kuin mitä olisi risaisena säilynyt. Toivon niin, että tämä pieni pala parisatavuotista historiaa ilahduttaa vielä jälkipolviakin.

12 kommenttia:

  1. Upea juttu! Hienoa, että säilytit kirjan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kirja ja arvokas!Kiitos, kun kerroit tarkoin menetelmistäsi, kiinnostaa kovasti, mutta on paljon muuta...Ja kiitos, tiedät kyllä mistä!
    Loistavaa talven alkua Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Upea työ ja kauniisti tuunasit aarteesi.

    VastaaPoista
  4. Aivan valtavan upea tuli! Henkeä haukon täällä ja ihailen tuota rosoista kauneutta!!!

    VastaaPoista
  5. Aivan upea, kerrassaan hieno ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!