Tälle vuodelle hankin Positiivareitten Onnistujan päivyrin. Vuoden lopulla sitten nähdään kuinka paljon siinä on onnistumisen merkintöjä :)
* Erityisesti haastan itseni kysymään jokaisena päivänä: "Kuinka paljon rohkeutta minulla on varaa jättää tänään käyttämättä"?
* Haluan tunnollisemmin täyttää Guestions & Answers a day-kirjaani. Kun satun oikein rohkealle päälle niin kirjoitan vastauksen lontoonmurteella (kysymyksethän jo ovat sillä murteella).
* Haluan heittäytyä uusiin asioihin ja haasteisiin.
* Haluan olla edes ihan hitusen parempi ihminen kuin aikaisemmin.
En varsinaisesti tee mitään uudenvuoden lupauksia yleensäkään, mutta tulipahan nyt kirjattua muutama asia, jotka haluan toteuttaa...katsellaan vuoden varrella kuinka onnistun.
Vuoden 2014 viimeiseen päivään haluan vielä vähän palata. Päivä oli meille tärkeä ja kutsutut läheiset rakkaat tekivät siitä ikimuistoisen ihanan rennon ja lämminhenkisen juhlan. On niin todella hyvä mieli, että sataprosenttisesti kaikki pääsivät mukaan ja omat järjestelyt onnistuivat hyvin.
Hääkakkua oli tietenkin tarjolla, handmade minä. Kun itse sanon niin onnistui sekin...niin sanoivat kyllä kaikki muutkin :) Kakun päällä oleva hääpari on siitä ensimmäisestä hääkakusta ja se on koristanut aina täysien kymppien hääkakkuamme. Hääpari on talletettuna sydämenmuotoiseen rasiaan, jossa on lisäksi huntuni ja sulhasen valkoinen rusetti. Sinne kaikki taas hellästi talletetaan ja toivotaan, että vielä käyttöön pääsevät timanttihäihinkin.
Saimme silloin 50 vuotta sitten häälahjaksi mm. tusinan Ruusu-kahvilusikoita. Olivat aluksi käytössä jonkin verran ja sitten jääneet käyttämättöminä laatikon perälle. Kun kierrättäminen on nyt niin trendikästä niin laitoimme mekin lusikat kiertoon, kylläkin muodonmuutoksen kokeneina.Korutaiteilija Henna Kallionkieli suunnitteli ja valmisti niistä riipukset ja solmioneulat.
Tytär, miniä ja kaksi tyttärentytärtä saivat riipuksen ja poika, vävy ja tyttärenpoika sekä kolme pojanpoikaa saivat solmioneulan. Itsellemme jätimme yhdet. Rasioihin kiiinnitin lusikoiden tarinan sekä saajien nimet. Kaikki tykkäsivät kovasti! Toivottavasti tuovat onnea ja menestystä heille kaikille.
Säätilasta sen verran, että joulun kaunis lumipeite on muisto vain. Viime yöstä alkaen on satanut vettä, välillä aika rankastikin. Tuuli on navakkaa ja ennusteiden mukaan illasta alkaen myrskylukemissa ollaan ja sitä riittää vielä koko lauantaipäivänkin. Olenkin päättänyt muutaman aika hektisen viikon jälkeen ottaa hyvin rennosti, sulkeudun verstaalleni tekemään joulukortteja ja ties mitä muuta, luen, katselen elokuvia, löhöilen sohvalla, olen vaan... Pidetään peukkuja ettei myrsky tee tuhoja.
Ihania asioita! :)
VastaaPoistaKiitos Saila :)
PoistaOlipa kiva lukea juhlistasi. Todella hieno idea uudistaa lusikat noin. Ihana tapa. samoin tuo läheisille jakaminen lahjoiksi.
VastaaPoistaKiitos Armiida :)
PoistaTämä vuosi on NIIN onnistumisen vuosi. Siitähän me Arja lähdetään. Noi Hennan tekemät korut on NIIN upeita. Kun meillä oli elokuussa 30-vuotishääpäivä, sanoin P:lle, että en halua mitään, että teetän jossain vaiheessa meidän häälusikoista itselleni korusarjan... Nyt varmaan jossain vaiheessa sen toteutan ;)
VastaaPoistaKiitos Maiju :) Täysillä kohti onnistumista mennään! Henna osaa korun tekemisen, hänen tekemänsä sormukset ovat myös todella upeita.
PoistaIhanat juhlat ja upea postaus.
VastaaPoistaKiitos Enkuli :)
Poista