Teimme heti liittomme alussa sopimuksen, että minä päätän pienistä asioista ja mies päättää isoista. Vielä ei ole ollut niin isoja asioita, että hän olisi päässyt päättämään :) Vitsi, vitsi, pitkälti yhdessä tietenkin asioista päätetään, mutta itsenäisiäkin päätöksiä saa tehdä eikä jokaista ostostaan tarvitse selitellä vaikka yhteisestä pussista rahaa käytetäänkin. Varmaan yksi tärkeimmistä asioista on ollut luottamus siihen, että kumpikin toimii yhteiseksi hyväksi. Minä olen päässyt helpolla, mutta miehelläni on varmaan ollut minussa kestämistä, mutta siinä vaan on urheasti kestänyt tuulet ja tuiverrukset, äkkipikaisuudet ja monen moiset ideoinnit ja organiseeraamiset. Rakas <3
Kun tänään juhlimme perhepiirissä niin se on jo laaja: kaksi lastamme (tyttö ja poika), kuusi lastenlasta (kummallakin kolme) ja kolme lastenlastenlasta. Lisäksi tietysti puolisoita ja appivanhempia. Meistä kahdesta on kasvanut iso porukka, monta rakasta ja tärkeää ihmistä <3
Kun nämä kuvat on otettu, ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea avioliitto ja elämä tuo tullessaan. Eipä sellaista edes mietitty, oli vain kahden nuoren rakkaus ja halu elää elämä yhdessä ja perustaa perhe.
Koskaan ei ole kaduttanut, että tuli niin nuorena avioiduttua. Ei meiltä mitään tärkeää jäänyt kokematta tai emme ainakaan tiedosta sellaista. Elämme nyt elämässä jaksoa, jossa on paljon aikaa itsellemme ja toisillemme. Kaikki on hyvällä mallilla ja suuntaamme luottavaisesti ja kiitollisin mielin eteenpäin.
Hassuttelimme 60-luvun vaatteissa, joissa myös juhlimme ja käymme oikein valokuvaajallakin. Mutta nyt ihan itselaukaisijan avustuksella...vähän haasteellista, mutta ihan hauskaa :)
Tällaisissa tunnelmissa toivottelen kaikille blogissa kävijöille
Onnellista ja Menestyksellistä Vuotta 2015
Ihana juttu, että olette saaneet juhlia kultahäitä yhdessä ja morsian on hyvin kaunis edelleenkin. Minulla loppui yhteinen taival helmihääpäivään:( Toivotan Teille onnea yhteisellä taipaleellanne ja kai tuota toinen mokoma tulee kun hyvään alkuun päässyt! Huikeaa vuotta 2015!
VastaaPoistaKiitos Mustis :)
PoistaTunnen olevani hyvin etuoikeutettu, sillä liitto voi katketa monin eri tavoin.
Toiselle viidellekympille lähdetään luottavaisin mielin...
Onnittelut kultahääpäivänne johdosta!♥
VastaaPoistaIloa ja onnea myös tulevalle vuodelle 2015!
Kiitos Sirpa :)
PoistaOnnea hääpäivän johdosta. Meillä tuli kesällä 43 vuotta :)
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta sinulle!
Kiitos Kirsti :) Teilläkin sitten jo rubiinihäät juhlittuna.
PoistaOnnea onnea! Olipa ihana postaus! Kauniit kuvat sekä silloin että nyt ;) Onnellista uutta alkavaa vuotta sinne teille!
VastaaPoistaKiitos Susanna :)
PoistaPaljon onnea jatkossakin!
VastaaPoistaHyvää ja onnellista uutta vuotta 2015!
Kiitos Saila :)
PoistaHarvinaista herkkua näinä eron aikoina;) Lämpimät onnitteluni teille ja kaikkea hyvää jatkossakin. Kiitos jakaessasi näkä upeat kuvat kanssamme.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta 2015 toivottaen,
Sirkkis
Kiitos Sirkkis :)
PoistaIhanaa oli lukea postaustasi ja katsella kuvia. Fanitan suuresti pitkiä ihmissuhteita :)
VastaaPoistaPaljon onnea teille molemmille kultahääpäivänä ja hyvää uutta vuotta!
Kiitos Manumiina :)
PoistaKiva postaus sinulta meille kaikille,onnea seuraavillekin kymmenille ja onnea ensi vuodelle!
VastaaPoistaPaljon onnea seuraaville, toivon mukaan useille vuosille. Mukavan näköisiä vanhat ja uudet kuvat, eipä ole pari hirveän paljon vuosien kuluessa muuttunut.
VastaaPoistaJa hyvää Uuutta Vuotta.
Kiitos Armiida :) Ehkäpä jotain pientä muutosta kuitenkin on tapahtunut :D
PoistaUpea ja rakkautta tulvillaan oleva postaus. Itsekin tapasin mieheni 1974 hyvin nuorena ja täyttä elämää on eletty.
VastaaPoistaIhanaa Uutta Vuotta Teille ihanaiset. Upeita nuo viimeiset kuvat.
Kiitos Enkuli :) Onhan sellainen sanontakin, että kaikkea muuta ihminen katuu muttei nuorena naimistaan :)
PoistaKovasti Arja onnea teille tätäkin kautta. Täytyy sanoa, että miehesi on onnenpoika, hän löysi helmen. Ihanaa, että on pitänyt kiinni helmestään. Upea pari kaiken kaikkiaan. Ihan herkistyin kun katselin teidän kuvia.
VastaaPoistaKiitos Maiju :)
PoistaIhana postaus! Paljon onnea teille!
VastaaPoistaKiitos Marita :)
PoistaUpeat kuvat! Silloin avioliiton alkaessa ja nyt 50v myöhemmin. Olet pysynyt saman näköisenä ja -muotoisena! Uskomatonta! Tai oikeastaan ei - olet pitänyt itsestäsi sopivasti huolta ja samalla hyvässä kurissa!
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaEtte ole yhtään muuttuneet sitten vuoden 1964 jälkeen! Onnea!
VastaaPoistaKiitos Raija :)
PoistaKatselimme eilisessä juhlassamme vanhoja kuvia itsestämme, lapsistamme ja heidän perheistään. Nina kommentoi jossain vaiheessa: "Ollaan me kaikki kaunistuttu vuosien varrella" :) Positiivista ajattelua!
Lämpimästi onnittelen. Viisikymmentä vuotta on saavutus, johon ei niin monikaan pääse. Lämminhenkinen ja kaunis kirjoitus kuvineen yhteisestä taipaleesta.
VastaaPoistaKiitos Pirkkoinkeri :)
Poista"Niin, juuri sellaista on rakkaus,
VastaaPoistaettä tahtoisi olla sanomattoman hyvä ja hellä
vieraalle ihmiselle, joka hetkessä,
sanoittakin, on tullut ihmeen läheiseksi." (Mika Waltari)
Mitä rakkaus ja läheisyys sitten onkaan kun toinen on tullut tutuksi ja yhteistä matkaa on takana puoli vuosisataa !!
Sydänmelliset onnitteluni teille ja paljon yhteisiä vuosia myös jatkossa!
Kiitos Sisko :) Mitä vanhemmaksi tulee, sen kiitollisempi on päivistä, jotka on saatu elää yhdessä. Ymmärtää jo päivien rajallisuuden sen miten tärkeä se rakas siinä vierellä on <3
Poista