lauantai 11. heinäkuuta 2015

Jotain uutta

Jotain uutta (tai siis hyvinkin vanhaa) teki mieli kokeilla kun pihalla oli pari koivua kaatouhan alla.
Mummulassa mämmi oli aina tuohiropposessa ja samoin äitini teki mämmiä sellaisiin aitoihin isän tuohesta tekemiin. Tuohirove on mielestäni todella kaunis ilman mämmiäkin ja voihan sitä käyttää vaikkapa leipäkorina. Ajatuksissa kyläilemään mennessä viemisiksi itsetehty tuohirove ja siinä itsetehtyä saaristolaislimmpua.
Tilasin oikein kirjankin, koska nyt tuohta on jonkun verran varastoituna ja siitä olisi kiva yrittää jotain värkkäillä. Kirja ei ehtinyt vielä saapua, mutta polte muodostui niin kovaksi, että oli kokeiltava "omasta päästä". Ei ole välttämättä oikeiden oppien mukaisesti tehty, mutta tällainen siitä ekasta tuli:



Koko on valmiina 16x17x5 cm. Teräsharjalla putsasin tuohen päälipuolta ja sitten taittelin palan laatikon muotoon. Sidontavitsat ovat pihlajaa. Ohuesta oksasta rapsutin puukon kanssa kuoren pois.

Kokeilin tuohta myös stanssata ja jotain niiltä tiimoilta on tulossa kunhan saan valmiiksi. Ja kun kirja varmaan alkuviikolla saapuu, niin katsotaan mitä ideoita siitä löytyy. Intoa ainakin löytyy!

Hyvää viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Suloinen! Tulee jopa herkistynyt olo tuota luonnonmateriaalista valmistettua tuotetta katsellessa!
    Miten voisi rove tuosta parantua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!