tiistai 14. heinäkuuta 2015

Joulukortteja ja kesäpihaa

Ei ole mennyt joulukorttien tekeminen kuin Strömsössä. Alkuvuodesta tuli tehtyä suunnitelmien mukaan, mutta kevät ja kesäkin aina tähän saakka on menty melkoista haipakkaa ja joulukortit olen sysännyt ihan suosiolla taka-alalle. Nyt on vähän rauhallisempi jakso niin tein puolen tusinaa joulukorttia. Eteenpäin sekin on.
Stanssasin kuviot valkoisesta kartongista, maalasin sitten mustaksi ja yllätys yllätys, Inka Goldeilla vähän väriä pintaan. Kohopastalla ja kimalleliimalla viimeistelin, tekstin embossasin yhteen hopealla ja muihin valkoisella. Sitten liimasin koko systeemin vaaleanharmaalle kartongille. Kartongin reunat viimeistelin kapealla viivalla geelikynillä (kulta, hopea ja clear).


Vaikkei sää nyt ihan jouluinen olekkaan niin aika vilakka ja sadepäiviä on ollut paljon ja hellepäiviä pari silloin joskus, oliko jo toukokuun lopulla.
Muutama lähipäivinä ottamani kuva pihalta:
Keijupuutarhan yläpuolella lentelevät nykyisin valkoiset lokit.

Kissankellot kukkivat

On meillä poutapilviäkin näkynyt

Melkein joka kesä piha-altaalle ilmestyy sammakko, niin myös nyt

Viittiks mennä pois sen kameras kanssa?

Pionit tässä muutama päivä sitten kun olivat kauneimmillaan. Nyt jo paras kukinta ohi
Jouluisissa kesätunnelmissa on  täällä eletty. Väkisinkin nyt alkaa meikäläiselläkin, melko optimistisen luonteen omaavalla tyypillä, usko lämpimään kesään horjua. Olen ollut ihan varma, että vielä lämmintäkin tulee, mutta viikko toisensa jälkeen kuluu viileässä ja sateisessa säässä. Tuleekohan lämmintä vielä jos oikein kauniisti pyytää. Minäpä pyydän :)

8 kommenttia:

  1. Kauniit on joulukortit.
    Jälleen ihanaia kuvia sinun pihasta!!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat joulukortit ja suloinen sammakkoystävä.

    VastaaPoista
  3. Ihastuin suuresti kissankellokuvaasi! Tänään poimin niitä yhden lapsen kanssa. Säästeliäästi otettiin. Niitä kasvoi yhden ojan pientareella ikään kuin istutettuna perennana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Kissankellot ovat vähentyneet varsinkin tienvierustoilta. Meillä kasvaa niitä pihan reunamilla muutamassa paikassa, eniten verstaani seinustalla ja niitä varjellaan "kaikelta pahalta". Kissankello on yksi niistä niittykukkasista, jotka tuovat mieleen lapsuuden kesät <3

      Poista
  4. Kauniita olivat korttisi jouluksi! Haipakkaa tuntuu olevan muillakin, mutta levätään sitten joskus... kissankellot ovat kauniita, se sininen raikas väri tuo todellakin lapsuuden kesät mieleen, silloin kun paistoi koko ajan aurinko! Olen jo antanut periksi tämän kesän toiveesta auringon lempeästä lämmöstä, mutta jos totta sanon, niin kyllä sitä puuhaa riittää sateessakin! Ihanaa kesän jatkoa sateen ropistessa ikkunaan Arja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mailis :)
      Sateellakin löytyy vaikka mitä tekemistä, siitä onneksi vilkas mielikuvitus pitää huolen :D
      Raumalla alkoi eilen Pitsiviikko, joten toivotaan, ettei ainakaan koko ajan sada, että ihmiset voivat kierrellä ja katsella tapahtumia ja tehdä ostoksiakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!