keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Mieleisen kortin uusi ilme

Tammikuussa 2008 tein  skinnyn, joka oli pitkään työpöydälläni syystä, että tykkäsin siitä kovasti. Sittemmin se on löytänyt tiensä muiden korttien joukkoon arkkupöydän uumeniin. Jolloinkin etsin sieltä jotain ja tämä kyseinen kortti osui käteeni. Tausta ei enää näyttänytkään niin mieleiseltä, mutta  keskellä oleva kuva säväytti edelleen. Tuunailinkin kortin vähän uuteen moodiin.
Tähän korttiin liittyy muistoja parilta matkalta. Kasvot olen leikannut enkelitarrasta, joita ostin jo vuonna 2005 Tallinnasta, jossa olimme kokokonaisen viikon kylpylässä ystäväpariskunnan kanssa. Ja kruunussa olevat Swarovskin kristallit ovat kotoisin Prahasta, jossa vietimme muutaman päivän syksyllä 2006. Jostain syystä nuo hankintapaikat ovat jääneet mieleen, ehkäpä sen vuoksi, että kortti on niin mieleinen tai ehkäpä se on mieleinen juuri näiden muistojen vuoksi. Nuo kristallit ovat jotain aivan muuta kuin ne mitä normaalisti tulee korttiaskarteluihin ostettua. Kimaltelevat todella upeasti. Niitä oli varmaankin kymmenen kristallia pienessä kauniissa rasiassa enkä tohtinut niitä aluksi minnekkään käyttää, ihailin vaan :)
Kortti oli siis alunperin skinny ja näytti tällaiselta
Irroitin varovasti kuvan, joka oli kohotarroilla taustassa kiinni. Tein uuden taustan paksulle kartongille kolmella erilaisella sabluunalla kohopastalla, maalasin harmaaksi ja krakleerauslakkauksen jälkeen valkoisella gessolla. Yllättäen vielä Inka Goldeja tehosteeksi. Mietin tekstiä ja päätinkin lopulta, että jos tahdon, voin tehdä muutakin kuin lentää. Joten  laitoinkin vain tekstin "jos tahdon". Kirjaimet ovat sellaisia kirkkaita kuplia, joissa on kirjain. Koko komeuden sujautin Tim Holtzin valokuvataskuun. Ovaalin reunoihin tein vielä pieniä pisteitä valkoisella maalikynällä ja pari pinssiä koristeeksi ja nyt vähän uutta muotoa ja ilmettä saanut kortti on olohuoneessa pikkupöydällä muistuttamassa siitä että kun  jotain oikein kovasti ja todella tahtoo niin siihen myös pystyy.

Tällainen apulainen naukui verstaan oven takana ja päästin sisälle. Hetken katseltuaan korttitouhuani Vili meni sohvalle nukkumaan. Taisi parisen tuntia siinä päikkäreillä viipyä ja sitten lähti taas omille teilleen.


8 kommenttia:

  1. Pidän kyllä enemmän tästä uusitusta kortista.

    VastaaPoista
  2. Molemmat ovat hienoja, mutta uusi versio on aina uusi versio. Ja pidän kovasti turkoosista taustasta, kuva ponnahtaa siitä hienosti esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos alice k :) Samasta syystä tykkään itsekkin tästä uusitusta versiosta.

      Poista
  3. Molemmista versioista tykkään :) Mainio tyyppi tuo Vili :D

    VastaaPoista
  4. Kauniita ovat molemmat, kumpikin omalla tavallaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!