sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Ruusuja, ruusuja

Syksyn edetessä ja kesän jäädessä aina kauemmas ja kauemmas taakse, pitää vielä viimeisiä pihakukkasia kuvata hullun lailla. Sama kuin keväällä ensimmäisten kukkasten avautuessa, jokainen on niin sanomattoman kaunis ja valokuvauksellinen ja niin ovat ne syksyn viimeisetkin väriläiskät. Aina aukeaa vielä joku ruusu tai unikko ja sekin on ehdottomasti kuvattava kun se on varmaan viimeinen :)
Pakkasta on ollut öisin enimmillään vain parisen astetta, joten mitään ei ole vielä todella lopullisesti paleltunut. Kummasti aurinko vielä päivisin lämmittää kuuraiset kukkaset virkeiksi ja taas avautuu joku nuppu.



Pihavaahteran lehtien "punastumista" odotellessa myrskytuuli riepotteli ne alas puusta ja lehdet olivat enempi keltaisia kuin punaisia. Ei tullut vaahteranlehtiruusuja tänä syksynä tehtyä, mutta yhden ruusun tapaisen väänsin siten, että keskellä oli vaahteranlehtiä ja reunoilla vuorenkilpeä.

Syksyn väreihin sopiva smoothiekin tuli kuvattua tuon ruusun seurassa

Ruusujen leipomistakin tuli kokeiltua. Ohje löytyy mm. täältä



Jospa vielä ennen ruusujen lopullista kuihtumista tulisi aamu, jolloin kaikki on kuuran peitossa ja aurinko olisi just noussut. Arvatkaapa onko silloin kiire pihalle kameran kanssa!!!

Eilisen päivän teema oli haravointi ja muutenkin pihan siistiminen talvikuntoon. Vielä jäi jonkin verran erilaista kesäsysteemiä paikoilleen kun ei vaan malttanut. Piha-allas jo kuitenkin tyhjennettiin, ettei mahdollinen muutaman asteen yöpakkanen riko pumppua.Ja tuo altaan tyhjentäminen tarkoittaa minulle sitä, että kesä on loppu, totaalisesti. Kai se lokakuussa jo saakin olla loppu.
Ainakin melkein viimeiset kukkaset leikkasin maljakkoon.
Hyvää alkavaa viikkoa :)



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Kiitos samoin: hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania ruusukuvia!
    Jotenkin tuntuu ihan merkilliseltä, että vielä lokakuussa saa poimia kesäkukkia maljakkoon. Meillä mökillä daaliatkin ovat vielä täydessä kukassa. Tässä mietin, että vieläkö ovat loppuviikolla, kun taas menemme mökille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina 😊
      On tämä ollut aika erikoinen syksy, aurinkoinen ja lämmin.

      Poista
  3. Upeita ruusuja :) Onneksi eivät ole vielä paleltuneet. Minulla ei taida olla enää mitään kukkasia poimittavina. Yksi yö ja Daalian upeat kukat olivat mennyttä. Puhumattakaan muista kukkasista. Mukavaa viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :)
      Aika vähissä alkavat kukkaset täälläkin olla, ja korjailin jo pihalta paljon pois kun on kivampi tehdä se nyt kauniilla säällä kuin sitten räntäsateessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!