Olen toukokuun aikana tehnyt melkoisen pinkan kortteja ylioppilaille ja valmistuneille, mutta aina on ollut kiire saada ne matkaan tilaajalle
Turkuun Pieneen Kirjapuotiin, eikä ole tullut kuvattua.
Tässä vielä viimeiset tilaustyöt ylioppilaskorteista, ellei sitten joku ihan viimetingassa vielä tilausta tee. Korteissa on etukannen sisäsivulla kiinnitettynä pieni kirjekuori rahalahjaa varten.
|
Kirjekuoret teen vanilian värisestä hieman silkinhohtoisesta paperista. Tulostan kuvan ja tekstin arkille. Olen värkkäillyt sabluunoita monta eri kokoa, sillä kaikissa korteissani on käsintehty kuori. Pientä näpräämistä siinä on kun piirtää, leikkaa, taittelee ja liimaa, mutta kokonaisuuden kannalta haluan ehdottomasti nähdä sen vaivan. |
Aurinkoista viikonloppua!
Kauniita kaikki!!
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua myös sinulle!
Tykkään! Ihania ovat :)
VastaaPoistaTyylikkäitä ja kauniita.
VastaaPoistaUpeita kortteja olet tehnyt. Ihanaa sunnuntaita Sinulle.
VastaaPoistaTodella upeita kortteja! Pitäisikö lähteä Pieneen Kirjapuotiin katsomaan ihan livenä? Se on tosi kiva, viehättävä kirjakauppa, jossa ei olekaan vähään aikaan tullut käytyä.
VastaaPoistaPitäisi varmaan itsekkin joskus käydä kun olemme jo vuoden yhteistyötä tehneet, emmekä ole vielä Katrin kanssa käsipäivää sanoneet! Blogini kautta hän minut "löysi"!
PoistaHienostuneita ja tyylikkäitä kortteja käsintehtyine kuorineen!
VastaaPoista