Sään puolesta viikko oli upea lukuunottamatta ensimmäistä päivää, joka oli sumuinen ja sateentuhruinen. Yhtenä yönä oli pari pakkasastetta ja päivälämpötilat huiskivat lähellä kahtakymmentä.
Löytyihän maastosta punaistakin:
Suunnattomasti minua kiehtovat kelot, joiden muodot saavat mielikuvituksen liikkeelle
Lapin ankarat sääolot aiheuttavat puihin monenlaisia epämuodostumia
Pilkkunahkajäkälää esiintyi runsaasti ja isoinakin kasvustoina.
Tällaisia upean punaisia kiviä oli jonkin verran. Väri ei ollut punamultaa eikä ruskaa vaan Trentepohlia iolithus-levää
Seuraavassa osiossa ainakin maisemia ja sieniä. Väinön seikkailuista on sitten ihan oma osionsa!
Voi, kun kauniita kuvia! On erilaista, kun etelässä. Katson mielelläni, itse en varmaan koskaan lähde enää niin kauas!!
VastaaPoistaKiitos Raija :) Kyllä Lappi on ihan oma maailmansa. Pitää kulkea ja pysähtyä ja havannoida. Siellä mielestäni erityisesti pitää paikkansa: Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka.
PoistaUpeita kuvia keloista! Voi siellähän näkyi korppi, hevonen, sammakko ja muita eläimiä! Upeita ja niin selkeitä!
VastaaPoistaKiitos Susanna :) Ei oikeastaan muita eläimiä näkynytkään kuin näitä keloeläimiä. Muutama poro, yksi orava ja joitain lintuja...aika hiljaista oli.
PoistaTosi kauniita kuvia.
VastaaPoistaKiitos Kirsti :)
PoistaTodella avoimin silmin olet kulkenut, kun olet huomannut nuo hienot keloeläimet.
VastaaPoistaEn ole koskaan ollut Lapissa ruska-aikaan; olisi varmasti upea kokemus.
Kiitos Manumiina :) Itse olen ollut Lapissa useasti syksyllä ja kerran kesällä, mutta talvinen Lappi on ihan kokematta.
PoistaUpeita kuvia, oli varmaan mahtava reissu. t.Ansku
VastaaPoistaKiitos Ansku :) Lappiin on aina kiva mennä ja oli hienoa nähdä myös tuo Sallan seutu, vaikkei se ihan "minun Lappini" olekkaan.
PoistaLumoavia kuvia ja värejä - " kade" ;)... ei vaan, harjoittelen kovasti! Kiitos ja todellakin on kuljettava avoimin silmin...
VastaaPoista