perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tukholman terveiset

Elokuussa 2012 olin mieheni kanssa valokuvauskursseilla Italian Sorrentossa. Kurssilla oli kahdeksan suomalaista valokuvauksen harrastajaa ja meistä kehkeytyi kurssin aikana varsin kiinteä ryhmä. Olemme sen jälkeen kokoontuneet Lahdessa, Tallinnassa, Raumalla ja nyt lähdimme porukalla Tukholmaan.
Vaikka jonkin verran on maailmaa tullut kierreltyä niin Tukholmassa emme ole ikinä käyneet. Ehkäpä se on tuossa liian lähellä :) No, nyt tuli sekin aukko sivistyksessä täytettyä ja niin kuin arvelinkin, ihastumme vanhaan kaupunkiin ikihyviksi. Ehkäpä pitää ottaa uusiksi kesäiseen aikaan ja viipyä vähän pitempään.
Lähdimme Viking Gracella perjantai-iltana ja lauantaiaamuna aikaisin oltiin Tukholmassa. Laivalla syötiin aamiainen ja sitten töppöstä toisen eteen. Aamu oli vähän sumuinen, mutta sitten aurinko rupesi paistamaan. Tuuli teki ilmasta melkoisen viileän, mutta tuulensuojaisilla paikoilla oli kivan keväistä. Seitsemän innokkaan valokuvaajan toimesta tuli varmaan muutama tuhat otosta Tukholmaa tallennettua muistikorteille. Itse kuvasin aika hillitysti, vain n.400 kuvaa. Vanhan kaupungin kapeat kujat ja upeat vanhat rakennukset olivat kaunista ja mielenkiintoista katseltavaa ja kuvattavaa.
Tässä muutamia kuvia tuliaisiksi teille blogissa kävijät :)

Aamulla oli vähän sumuista

Grace häipyy sumuun kohti Turkua





Kuninkaanlinna

Kahvila, joka jäi mieleen, aivan ihana.















S:t Jacobin kirkko. Alttaritauluista yksi aika samanlainen kuin Raumalla.



Aika erikoiseen paikkaan osuttiin ruokailemaan.
Ennen laivan lähtöä Turkuun, ehdimme vielä tutustua mielenkiintoiseen näyttelyyn valokuvataiteenmuseossa. Avasi taas uusia näköaloja erityisesti kuvien rajaamiseen.

Auringonlasku Tukholmassa


Kotimatka taittui Amorellalla ja kun lähestyttiin Turkua, aurinko teki nousuaan
Upea matka hienossa porukassa, lämpimät kiitokset yhdessäolosta Sorrentos 2012-porukalle!


6 kommenttia:

  1. Olitpa taas onnistunut kuvaamaan upeita otoksia! Taitoahan se tietysti on... Tukholma on minulle tuttu kaupunki, mutta enpä ole sitä kovasti kuvannut...
    Kiitos Arja taas!

    VastaaPoista
  2. Pidän näistä valokuvista todella paljon. Saanko tarkentaa, että nämä ovat mielestäni lempeän kauniita. Kaipaan tällä hetkellä juuri sellaisia kuvia!
    Esimerkiksi serviettitekniikalla tehdyissä korteissa näkee sellaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Lempeän kaunis kuulostaa hyvin kauniilta. Ymmärrän mitä tarkoitat.

      Poista
  3. Tosi hienoja kuvia.Olet kyllä taitava kameran käyttäjä.Olen käynyt kymmeniä kertoja Tukholmassa,mutta vain yhden kerran mennyt maihin.Siitäkin päivän reissusta meni suurin osa Kålmordenissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulriikka :)
      Olen minäkin useamman kerran laivarannassa käynyt kääntymässä ja kerran bussilla ohikulkutietä kulkenut, mutta tämä oli eka kerta "oikeesti" :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!