Rasteroin Lassin kasvot, koska en halua laittaa julkisesti esille tunnistettavia lasten kuvia. Olen niin epäluuloinen kuvien käyttämisen suhteen. On niin suunnattoman helppoa (jopa minäkin osaan) laittaa kasvot johonkin muuhun yhteyteen ja sitten kun sellaiset pääsevät julkisille palstoille niin tarkoitusperät eivät välttämättä ole hyviä. Parempi olla vaikkapa vähän ylivarovainen näissä asioissa niin ei tule ikäviä yllätyksia.
Askartelupaja on ollut aika hiljainen johtuen osittain siitä, että ulkona on nyt kaikenlaista puuhaamista ja kiva vaan olla ja nauttia kesäpäivistä ja illoista. Osittain siitä, että minulla on meneillään useampikin valokuvaprojekti ja myös nettikurssi valokuvauksesta. Ja vielä siitäkin, etteivät atc-kortit kolahda pätkääkään, onnittelu- yms korttien tekeminen kylläkin. Mutta niittenkin oma tarve on kesän aikana suht pieni. Suurimmat tarpeet ovat keväällä ja syksyllä. Kesäkuussa varmaan viisi joulukorttia ilmestyy, mutta ei välttämättä muuta. Joitain tekniikkakokeiluja on meneillään, mutta nekään eivät ole edenneet. Elokuun alussa menen viikonloppukurssille "Matka luovuuteen" ja toivottavasti sieltä syttyy uutta kipinää.
Valokuvapainoitteisesti tulee kesäaika menemään, ehkä joku satunnainen askartelu välillä.
Olen myös miettinyt ja etsiskellyt uutta punaista lankaa blogin pitämiseen, mutta se ei ole vielä löytynyt. Haluaisin jotain muutosta, kunhan tietäisi mitä se on. Aika näyttää!
Nautitaan kesästä ja annetaan akkujen latautua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!