Lauantaina 7.6. oli Raumalla väriestejuoksu-tapahtuma. Matka oli 5 km ja sisälsi esteitä, jotka ylitettiin, alitettiin, kiivettiin, lasketeltiin tai kierrettiin. Tapahtuma ei ollut kilpailu vaan hauskanpitoa ja siinä samalla tuli kierrettyä 5 km:n lenkki. Etenemistapa vapaa, eli juosten, kävellen ja vaikkapa tanssien. Matkan varrella esteiden yhteydessä saimme päällemme väriä, joka oli valmistettu maissijauhosta ja elintarvikeväristä. Tapahtumassa oli "virallinen" paita, mutta pukeutuminen oli vapaa ja monenlaisia hauskasti pukeutuneita pikkuryhmiä oli liikkeellä. Osallistujia oli 1100 ja se on paljon Rauman kokoisella paikkakunnalla. Selkeästi naisten juhlaa oli, n.90% naisia.Suurin ikäryhmä lienee ollut 20-30 vuotiaat. Taisinpa olla ainut oman ikäluokkani edustaja, mutta minulla nyt on taipumus olla siellä missä muutkin nuoret ovat :D
Antaa kuvien kertoa!
|
Kolmen sukupolven voimin oltiin asialla. Vasemmalta minä, tyttärentytär Emmi, hänen kaverinsa Anniina ja tyttäreni Nina.Tässä vielä puhtoisina ja odottavin mielin mitä tuleman pitää! |
|
Startti tapahtui vaahdon läpi. |
|
Vaahtoa oli yli metrin korkeudelta ja sinne vaan sekaan! |
|
Mm tällainen verkkoeste oli matkan varrella. Pakko myöntää että tuli kierrettyä. |
|
Jokaisen esteen jälkeen saatiin lisää väriä päällemme ja naurua riitti :) |
|
Näitä "kaappeja" vasten piti rynnätä ja kyllä siitä sitten ohi päästiin. |
|
Iloiset Emmi ja Anniina saapumassa maalialueelle |
|
Vähän jouduin ylämäissä työntämään tytärtäni, mutta reissu alkaa olla tehty :) |
|
Vielä kiipeäminen viimeiselle esteelle |
|
ja liukuminen alas |
|
ja lisää väriä! |
|
Tehtävä suoritettu! |
|
Ei muuta kuin mitällit kaulaan |
|
ja maalifestareihin |
|
jossa väripusseja heiteltiin ja musiikki ja nauru raikui. |
Oli kyllä niin mielettömän hauska tapahtuma, että ensi vuonna uudelleen, jos vaan Rauma on on mukana järjestelypaikkakuntana. Seuraavaksi
väriestejuoksu on Oulussa.
Hih, enpä ole moisesta aiemmin kuullutkaan. Kuvat todistavat, että hauskaa oli.
VastaaPoistaVarmaan teillä oli niin hauskaa,että taitaapi olla Oulun reissu tiedossa?
VastaaPoistaJopas jotakin, kaikkea sitä keksitään! Iloisia kuvia :)
VastaaPoistaIhanan hauskoja kuvia :)
VastaaPoistaSelvästi teillä on ollut hauskaa ja nauru herkässä...näin se pitää ollakin!!
VastaaPoistaNäyttääpä hauskalta taphtumalta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy ;)
VastaaPoistaHyvä "mummot"!
VastaaPoistaMahtavaa Arja. Ilo oikein näkyy kuvista. Ikä on vain numero, eikä kukaan edes tajua ikää, jos sitä ei mene kertomaan ;)
VastaaPoistaWau! Mikä hauska tapahtuma. Huomaa että riemukasta homaa oli lenkki.
VastaaPoista