lauantai 30. marraskuuta 2013

Manumiinan enkelikalenteri #30.päivä

Marraskuun ajan kestänyt Manumiinan enkelikalenteri päättyy tänään, niinkuin päättyy marraskuukin.
Viime vuonna olin ahkera ja osallistuin joka päivä, mutta tänä vuonna on ihan toisin. Atc-korttien tekeminen ei ole innostanut millään aiheella kuin sattumoisin. Yhden ainoan atc:n olen enkelikalenteriin tehnyt ja nyt tänään tein kaksi enkelikorttia tälle päivälle. Nämä ovat nyt sellaisia hempeitä enkeleitä, joita useimmiten kuvissa ja kiiltokuvissa on.
Kiitos Manumiina kalenterista, jota olen kuitenkin lähes päivittäin seurannut!

Huomenna alkaa sitten yleinen kalenteriluukkujen avaaminen. Vaikka minkälaisia kalentereita on kaupoissa näkynyt ja monet järjestöt ovat sellaisia myyneet. Itse olen ostanut ainoastaan partiolaisten kalenterin kun myöhästyin Rauman Lukon kalenterin ostamisesta. Etsintä ei tuottanut tulosta pari viikkoa sitten... loppuunmyyty. Siinä katkesi aika pitkä perinne. Samoin katkesi viisi vuotta kestänyt perinne atc-kalenterin vaihtamisessa Sailan kanssa. Kumpaakaan ei nyt oikein kiinnostanut, joten päätimme, että aika aikaana kutakin. Ehdottelin sellaista vaihtoehtoa, että jotain mietelausetta tai mahdollista tehtävää kullekin päivälle.Mutta en saanut Sailaa innostumaan. Asia ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, joten päätin toteuttaa eräänlaisen kalenterin itselleni tällekin vuodelle. Laatikon kätköistä löytyi pelikortteja, joita olen joskus vuosia sitten ostanut sen vuoksi, että ne ovat tasan atc-kortin kokoisia. Päätin käyttää niitä, eli nyt kuitenkin kalenteri on tavallaan atc-kalenteri, mutta tässä tapauksessa koko on vaan pelkkä sattuma.
Olen tehnyt valmiiksi etu- ja takakannen (toimii samalla viimeisenä kalenteriluukkuna) ja 23 sisälehteä. Olen ne jo päällystänyt taustapaperilla ja järjestysnumerolla ja joitakin kuviakin on valmiina. En tee kaikkia heti valmiiksi, vaan ehkäpä viikon kerrallaan. Eihän tässä ole itselleni mitään yllätysmomenttia niin voin tehdä vaikka edellisenä iltana seuraavan päivän "luukun". Mitä kukin päivä pitää sisällään, en tiedä vielä itsekkään, mutta jonkun mielestäni tärkeän ja ajankohtaisen ajatuksen tai tehtävän, jonka hoitelen kyseisenä päivänä. Jos jonain päivänä lukee "Pese uuni" niin pesen uunin ja jos lukee "Ota rennosti" niin otan rennosti.
Kalenterini näyttää tässä vaiheessa tällaiselta:

Aikanaan liitän kortit toisiinsa avainrenkaalla, mutta nyt niitä on helpompi käsitellä irrallisina.
Alemmassa kuvassa on etukannen etu- ja sisäpuoli. Jotta ei kalenterini jäisi pelkästään itselleni niin julkaisen joka päivä johonkin aikaan kyseisen päivän kortin.
Huomenna joulukuun ensimmäisenä siis kortti no1.
 

3 kommenttia:

  1. Upein kalenteri ikinä.

    Minä osallistuin enkelikorttien tekoon ja olin tosi hidas. Tänään oli urrakka tehdä 12 enkelikorttia :D

    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän upea kalenteri! Tosi aarre! Mukavaa lauantai-iltaa sinulle Arja!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että olit mukana! Jokainen tehty kortti on arvokas. Vähän ehkä muutenkin tuntuu olevan hiljaisempaa ATC-korttirintamalla, toivottavasti kuitenkin vain väliaikaisesti.
    Hienolta näyttää kalenterisi jo tässä vaiheessa ja nyt jään mielenkiinnolla odottamaan sisälehtiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!