tiistai 16. helmikuuta 2016

Mixed mediaa

Tänään oli serkkupäivä ja halusin päivän emännälle, Marja-serkulle viedä jotain itsetehtyä. Marja on hyvin taitava ja taiteellinen käsillätekijä ja puuhaa paljon myös ruokien ja leivonnaisten parissa.
Sattui olemaan ostettuna kraft-kantinen mustalehtinen albumi ja sitä rupesin Marjalle sopivaksi koristelemaan.
Työtavat on tullut jo useampaankin kertaan vastaavanlaisissa kerrottua, joten ei niistä tässä sen enempää, kuvat kertokoot puolestaan:
Etukansi
Pienet ruokailuvälineet muistuttavat Marjan kokin ja leipurin taidoista

Taiteilijan siveltimillä on siivet

Takakansi

Selkä

Omistuskirjoitus ensimmäisellä lehdellä
Minulle nämä serkkutapaamiset ovat erittäin tärkeitä. He ovat ainuita, joiden kanssa voin muistella yhteistä lapsuutta. Nauraa räkätämme kaikille hassutuksille, välillä vakavoidumme ja taas joku muistaa jotain kivaa. Kunnioitamme samoja asioita, nauramme samoille asioille ja kaikilta tulee puhetta ihan kiitettävästi. Aina kun on serkkujen kanssa tavattu, ajattelen, että meidän äitimme siellä jossain ovat ylpeitä ja iloisia siitä, että heidän lapsensa edelleen pitävät yhteyttä.

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!