torstai 14. tammikuuta 2016

Hernekeittoa ja banaanileipää

Keittelin ison kattilallisen ( n.5 litraa valmista keittoa), kilo herneitä, pari sipulia, lähitilan palvilammasta, suolaa, oreganoa ja tietysti vettä. Palvilammas on kyllä meidän ehdoton suosikki hernekeitossa. Satsista riittää kahdelle syötävää tänään ja huomenna ja kolmen kerran safkat vielä pakastimeen. Edullista ja helppoa ruokaa. Puulämmitteisellä hellalla kun vielä keittelin niin tupakin lämpeni samalla.

Kotiliesi-lehden tämän vuoden ensimmäisestä numerosta bongasin banaanileivän ohjeen. Olen muutaman kerran tehnyt banaaileipää parillakin erilaisella reseptillä. Mutta niistä ei ole tullut erityisiä suosikkeja. Kotilieden ohje kiinnosti koska siihen ei lisättyä sokeria tullut eikä valkoisia jauhoja. Olen tammikuun alusta syönyt vain sellaista mihin ei ole lisätty sokeria ja siinä samassa vehnäjauhotkin ovat jääneet kuin itsestään pois ruokavaliosta. En löytänyt lehden nettisivuilta ohjetta, mutta laitan sen tähän kun meillä heti kertaheitolla otettin "omaksi" tuo helppo leivonnainen, joka on just sopivaa kahvileipää. Ei tarvitse vispata eikä vaivata!
4 isoa banaania
2,5 dl kaurajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl kaurahiutaleita
3 kananmunaa
0,5 dl neitsytkookosöljyä (itse laitoin lähitilan rypsiöljyä)
1 rkl hunajaa (jätin pois, koska banaaneista tulee makeutta ihan riittävästi)
2 tl jauhettua kanelia
0,5 tl kardemummaa (jätin pois kun ei sattunut olemaan)
hyppysellinen suolaa

Soseuta banaanit, sekoita kaurajauhoihin leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Sekoita banaanin joukkoon jauhot, mausteet, munat ja öljy. Kaada voideltuun leipävuokaan. Ohjeessa halkaistaan kokonainen banaani pituussunnassa ja painetaan taikinan päälle ja lisäksi pekaanipähkinöitä. Jätin päältä banaanin pois ja laitoin vain pekaanipähkinöitä. Paista175 asteessa 40-45 min.



 Tammikuun alusta alkanut kieltäytyminen (omasta tahdosta) lisätystä sokerista ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, sanoisin, että ihan turhankin helppoa. Olen aivan satavarma, että jokainen pystyy jättämään lisätyn sokerin pois, kun oikeesti haluaa. Koska en ole kuin korkeintaan pari kiloa ylipainoinen niin minulta on nyt muutama tuttava kysynyt: Miksi?  Vastaukseni on: Miksi ei, en tarvitse lisättyä sokeria mihinkään. Se väsyttää ja se nyt on vaan ihan turhaa. Koska en oikeastaan milloinkaan käytä vaakaa niin en tiedä mahdollisesta paino nalenemisesta, mutta minulla on aina sen verran tiukat farkut, että ne kertovat heti mihin päin ollaan menossa ja ne ovat nyt pikkasen löysemmät. Painonpudotushan ei ollutkaan pointtini, vaan se että miksi ahtaa suuhunsa sellaista, jolla ei ole mitään hyvää tarkoitusta, mutta haittapuolia ovat tutkijat löytäneet paljonkin. Mielihyvän saan ihan jostain muusta kuin leivonnaisten syömisestä.



2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää hernekeitto, mutta se iänkaikkinen sipuli... ;)
    Banaanileipää en ole koskaan tehnyt, mutta nyt on kyllä melkoisen varmaa, että täytyy kokeilla. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Katsoin just hernepussin kyljestä "perinteisen" hernekeiton ohjeen eikä siinä ollut sipulia ;)
      Tuo banaanileipä on kyllä kokeilemisen arvoinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!