Pioni Shirley Temple

Pihallamme on vain yksi pioni, Shirley Temple, tuo kaunokainen. Muutama vuosi sitten talvella metsätöitä tehdessään mies ajeli traktorilla Shirleyn yli. Ei saanut kehumista hän, siis mies. Pari kesää kukka osoitti pahaa mieltään tyrkkäämällä vain pari kolme vartta eikä juurikaan kukinnoilla ilahduttanut. Viime kesänä Shirley oli aika hyvin toipunut yliajosta ja nyt on palannut entiselleen. Että osaa olla kaunis tuo kukinto. Kukinta on harmittavan lyhyt, mutta sitäkin ihanampi. Mieskin on saanut anteeksi holtittoman traktoriajelunsa.

Kurjenmiekkakuvailuja

Kurjenmiekka on mielestäni hyvin taiteellinen kukka. Paria sorttia pihallamme kasvaa ja niitä innostuin kuvaamaan.

Juhannus

Pitkästä pitkästä aikaa oli ihanan lämmin ja sateeton juhannus. Kelpasi siitä nauttia.
Meidän juhannuksemme oli tehty Kokemäen Pitkäjärven upeista maisemista, juhannuskokosta, iloisesta ja leppoisasta meiningistä ja juhannusraveista.

Vuosi sitten juhannuksen olimme seuraamassa Kokemäen juhannusraveja kaatosateessa, mutta saimme kuitenkin jonkinlaisen kipinän raveihin. Käytimme jälleen tilaisuuden hyväksemme. Toton pelaamisesta emme ymmärrä yhtikäs mitään eikä halutakkaan ymmärtää, mutta ravien hieno tunnelma ja komeat hevoset vetävät puoleensa. Raveissa on tunnelmaa ja mukaan mahtuu ihan kaikenlaisia ihmisiä ja hauskaa näyttää kaikilla olevan. Ravaavan hevosen kuvaamisessa on paljon haastetta. Halusin erityisesti tallentaa muistikortille vauhtia. Kun hiekka lentää kavioista, pölypilvi nousee ja harjat hulmuavat, niin siinä on sitä jotakin. Sulavalinjaiset lämminveriset ja vähän jämäkämmät suomenhevoset ovat kaunista katseltavaa.
Esim. tällaisia kuvia sain tallennettua. Toivottavasti niistä välittyy jotain siitä, mitä haluan teille kertoa.

Raviratsastus on kova ja vaarallinenkin laji, mutta tykkään sitä katsoa

Voitto on maistuu makealta!

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Arki on alkanut tihkusateen merkeissä. Saisi mielellään sataa oikein kunnollakin, pihan kasvit tykkäisivät.

Hyvää Juhannusta!

Blondi tuli taloon

Tuli itseasiassa jo kevättalvella. Laskeskelin, että nelisenkymmentä vuotta on tukkaani värjätty joko omatoimisesti tai kampaajalla. Viimeiset 15-20 vuotta pelkästään kampaajalla. On ollut eriasteista ruskeaa, monenlaista punaista, vähän raitoja, paljon raitoja.
Olen löytänyt ensimmäisen harmaan hiuksen kuontalostani jo alle kolmekymppisenä. Vuosikymmenten aikana juurikasvusta päätellen koko tukka on muuttunut harmaaksi. Harmaa juurikasvu on ollut syynä jatkuvaan värjäyskierteeseen vähintään viiden viikon välein. En ole koskaan mitään vakavampia allergiareaktioita päänahassani tuntenut, mutta nyt kun ei ole ollenkaan värjätty noin kolmeen kuukauteen, niin päänahka on täysin hilseetön eikä minkäänlaisia kutiavia kohtia ole.
Muutaman vuoden valmistelin itseäni johonkin ihmeelliseen ja vähän muka pelottavaankin muutokseen. Ei ollut harmaa olo ja taas laitettiin väriä päähän. Jos kuitenkin ilman värjättyjä hiuksia olisinkin paljon vanhemman näköinen? Olen tukkani kanssa siinä mielessä tarkka, että haluan sen aina olevan suht huoliteltu, myös ihan kotioloissa. Pikkuhiljaa sain todisteltua itselleni, että osaisin elää myös harmaatukkaisena ihan entiseen malliin. Kiinnitin paljon huomiota harmaatukkaisiin ihmisiin ja erityisesti ihastelin platinablondeja. Sitten kampaajani kanssa tehtiin kolmen kerran suunnitelma, miten edetään kohti luonnollista väriäni. Ensin paljon vaaleita raitoja, sitten seuraavalla kerralla vähän tummia raitoja. Muutama leikkaaminen vähän tiuhempaan tahtiin ja kas, eihän tukkani väri ollutkaan harmaa vaan platinablondi! Muutamassa kuukaudessa oli värjäysten jäljet poissa eikä missään vaiheessa  tukka ollut sen näköinen, että jotain radikaalia on tapahtumassa.
Värjäysten lopettaminen teki tukan erittäin helppohoitoiseksi ja "säyseäksi". En ole kymmeniin vuosiin käyttänyt fööniä enkä kiharrinta. Muotovaahto ja harja sekä joskus hiuskiinnettä jos välttämättä tarvitsee.
Ylemmässä kuvassa on vähän vanhaa roosaa. Se laitettiin värillä, joka kestää kymmenisen pesukertaa. Alemmissa kuvissa täysin "luomu". Valaistus tekee sen, että keskimmäisessä näyttää hieman todellisuutta valkoisemmalta.

Olen saanut paljon kehuja tukastani varsinkin nuorilta naisilta ja itse tykkään todella paljon ja ihmettelen, että miksi vasta nyt.

Foamiran gardenioita

Pitkästä aikaa tein kolme gardeniankukkaa foamiranista ja asettelin ne tuunattuun puiseen purkkiin silkkilehtien kanssa. Lisäksi laitoin muutaman lasikoristeen. Meni viemisiksi ystäville.

Värjäsin luonnonvalkoisesta foamiranista leikkaamani terälehdet osittain soft pastelleilla ja osan jätin luonnonvalkoiseksi. Tykkään enemmän tästä lopputuloksesta kuin valmiiksi värjätyistä foamiraneista. Vähän enemmän työtä, mutta mielestäni kannattaa.

Mansikoita!

Olen parin viikon ajan kauppareissulla kyttäillyt mansikanmyyntikojun hintoja. Milloin mennään kipurajan alapuolelle? Nyt oli lauantaina se hetki, litran sai seitsemällä eurolla. Olen unelmoinut siitä, että salaatin voisi koristella uusilla kotimaisilla mansikoilla. Ulkolaisia en Suomessa osta, vaikka niitä mielelläni Suomen rajojen yli suuntautuvilla reissulla syönkin. Siis minulla ei ole mitään niitä mansikoita vastaan vaan niiden kuljetusta. Olen lähiruoan kannattaja ja käyttäjä aina kun se vaan suinkin on mahdollista. Yrttejä ja salaatteja on jo omasta takaa.
Juhlahetki uusien mansikoiden kunniaksi näytti tallaiselta:

Oman pihan mansikoita saadaan vielä tovi odotella, kukkivat vasta. Mutta nyt alkaa näitä herkkuja helposti myyntipisteistä mukaan tarttua. Kesä!

Joku facebook-kaverini oli laittanut profiliinsa eräänlaisen raparperin käyttökohteen ja olihan sitä kokeiltava kun materiaalia pihalla kasvaa iso puska.
Raparperin varret pätkittiin lasimaljakkoon (käytin erään kynttilälyhdyn lasia) maljakon korkuisiksi paloiksi ja ne laitettiin pystysuuntaan siten, että maljakko täyttyi. Sitten vettä ja kukkaset raparperien väleihin. Puna-apilat ovat yksiä luonnon lempikukkasiani ja niitä on isohko alue pihan reunalla. Aloittelevat kukintaansa, joten sieltä vähän ja ruohosipulin kukkasia lisäksi. Sopiva asetelma keittiön pöydälle siitä tuli.

Skräppäyskoulu osa 3

Minnan skräppäyskoulun kolmas osio keskittyy tarinointiin. Minun Afrikkani- albumi sai uuden sivun.

Kun näitä sivuja skräppäilen niin jälleen teen uudelleen tuota ikimuistoista matkaa.

Jälleen vanhempaa tuotantoa

Muutamia tällaisiakin on tullut tehtyä. Taitaa näillä joku hieno nimikin olla, mutta ei nyt tule mieleen. Rasia-albumeiksi olen niitä kutsunut.

Näitä tein yhteensä neljä kappaletta, eli jokaiselle tyttöjen illassa mukana olleelle. Pitkäaikaisen työtoveruuden ja ystävyyden merkeissä tapasimme meillä. Tein jokaiselle muistoksi pyöreän albumin. Tekotapa oli sellainen, että halk. 8 cm pahviputkesta sahasin 2,5 cm  leveitä renkaita ja paksusta pahvista pohjan ja kannen. Pyöreät lehdet paksuhkosta kartongista nauhalla yhteen liitettynä voi taitella rasiaan. Pyöreissä läpyköissä on jokaisen kuva kääntöpuolella. Kannen saranoina toimii kapeat silkkinauhat.

Samanlaisen pyöreän rasia-albumin tein yksivuotiaan Nellin ihanien silmien innoittamana. Ensi vuoden tammikuussa Nelli-tyttö täyttää täydet 10 vuotta ja taidan antaa sen hänelle silloin. Myös näisssä pyöreissä läpyköissä on valokuvia Nellistä hänen täyttäessään yhden vuoden.

Perinne

Tänään on taas se päivä, jolloin lähes 30 vuotta kestänyt perinne toteutuu. Kun ensimmäinen juhannusruusunkukka aukeaa, leikkaan sen oksan ja laitan Hilma-mummulta äitini kautta perittyyn Arabian ruusu-kannuun. Viime syksynä juhannusruusu leikattiin alas ja nyt se kukkii huonosti, joten leikkasin mukaan myös muita kukkasia, joita aikoinaan mummulankin pihalla kasvoi.
Hilma-mummu kuoli kun olin 9-vuotias ja talvella tuli kuluneeksi 60 vuotta kun hänet viimeisen kerran näin. Suomessa oli yleislakko maaliskuussa 1956 ja sen aikana mummu haudattiin.
Hilma-mummuun liitty monta lämmintä ja hyvää muistoa. Usein edelleenkin hän tulee määrätyistä asioista mieleeni.

Vuosien takaisia askarteluja osa 1

Jostain muistin sopukoista kaivautui mieleeni aika, jolloin blogini ja monen muunkin oli vuodatuksessa. Ja sitten tapahtui se mitä tapahtui, eli kaikki kuvat hävisivät noin kolmen vuoden ajalta. Niitä ei koskaan saatu takaisin ja oma blogini oli hyvin kuvapainoitteinen, joten se oli sitten siinä ja "Askartelupajan kuulumiset" sulkeutui ja siirtyi muistojen joukkoon. Silloin tällöin vieläkin pieni nopeasti ohimenevä harmitus pukkaa asian suhteen. Olisi kiva joskus katsella blogin alkuaikojen (2007 alk.) askarteluhistoriaa. Suuri osa tuotoksista on maailmalla, mutta joitakin tietysti kotonakin. Kortit ovat kaikki lentäneet maailmalle ja samoin monet askartelutyötkin.Olin silloin vielä niin sinisilmäinen ja typerä, että poistin omista kuvatiedostoista blogiin laittamani kuvat, koska eihän niitä nyt kahteen kertaan kannata säilöä. Oi elämän kevät, onneksi nykyisin kaikki kuvat on moneen kertaan varmuuskopioitu. Jotain on matkan varrella oppinut :)
Ajattelinkin laitella uudelleen joitain vanhoja askartelujani tänne sitä mukaa kun silmiin osuvat. Jääväthän taas kerran arkistoon.
Jo ennen blogiaikojani koristelin styrox-munia pistelemällä niihin lyhyitä nuppineuloja käyttäen erilaisia helmiä ja muita koristeita. Ennen koristelua maalasin ensin munan, useimmiten kultamaalilla. Pääsiäismunia tuli tehtyä aika paljonkin ja sitten sain idean tehdä munan jokaisesta lapsenlapsestani, joita siihen aikaan oli neljä, tytöllä kolme ja pojalla yksi. Pojalle on sen jälkeen syntynyt kaksi poikaa lisää. "Munavillitys" hiipui ja heistä ei ole munaa tullut tehtyä.
Näiden munien tekeminen sijoittuu vuodelle 1999 tai 2000. Kuvat olivat silloin suht uusia.

Vasemmalta Katriina, Emmi, Miikka ja Veikka

Munien taustapuolet