tiistai 21. kesäkuuta 2016

Blondi tuli taloon

Tuli itseasiassa jo kevättalvella. Laskeskelin, että nelisenkymmentä vuotta on tukkaani värjätty joko omatoimisesti tai kampaajalla. Viimeiset 15-20 vuotta pelkästään kampaajalla. On ollut eriasteista ruskeaa, monenlaista punaista, vähän raitoja, paljon raitoja.
Olen löytänyt ensimmäisen harmaan hiuksen kuontalostani jo alle kolmekymppisenä. Vuosikymmenten aikana juurikasvusta päätellen koko tukka on muuttunut harmaaksi. Harmaa juurikasvu on ollut syynä jatkuvaan värjäyskierteeseen vähintään viiden viikon välein. En ole koskaan mitään vakavampia allergiareaktioita päänahassani tuntenut, mutta nyt kun ei ole ollenkaan värjätty noin kolmeen kuukauteen, niin päänahka on täysin hilseetön eikä minkäänlaisia kutiavia kohtia ole.
Muutaman vuoden valmistelin itseäni johonkin ihmeelliseen ja vähän muka pelottavaankin muutokseen. Ei ollut harmaa olo ja taas laitettiin väriä päähän. Jos kuitenkin ilman värjättyjä hiuksia olisinkin paljon vanhemman näköinen? Olen tukkani kanssa siinä mielessä tarkka, että haluan sen aina olevan suht huoliteltu, myös ihan kotioloissa. Pikkuhiljaa sain todisteltua itselleni, että osaisin elää myös harmaatukkaisena ihan entiseen malliin. Kiinnitin paljon huomiota harmaatukkaisiin ihmisiin ja erityisesti ihastelin platinablondeja. Sitten kampaajani kanssa tehtiin kolmen kerran suunnitelma, miten edetään kohti luonnollista väriäni. Ensin paljon vaaleita raitoja, sitten seuraavalla kerralla vähän tummia raitoja. Muutama leikkaaminen vähän tiuhempaan tahtiin ja kas, eihän tukkani väri ollutkaan harmaa vaan platinablondi! Muutamassa kuukaudessa oli värjäysten jäljet poissa eikä missään vaiheessa  tukka ollut sen näköinen, että jotain radikaalia on tapahtumassa.
Värjäysten lopettaminen teki tukan erittäin helppohoitoiseksi ja "säyseäksi". En ole kymmeniin vuosiin käyttänyt fööniä enkä kiharrinta. Muotovaahto ja harja sekä joskus hiuskiinnettä jos välttämättä tarvitsee.
Ylemmässä kuvassa on vähän vanhaa roosaa. Se laitettiin värillä, joka kestää kymmenisen pesukertaa. Alemmissa kuvissa täysin "luomu". Valaistus tekee sen, että keskimmäisessä näyttää hieman todellisuutta valkoisemmalta.

Olen saanut paljon kehuja tukastani varsinkin nuorilta naisilta ja itse tykkään todella paljon ja ihmettelen, että miksi vasta nyt.

11 kommenttia:

  1. Tosi hyvä ... pirsakka kuten yleensäkkin kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä TOSI ihana tuo oma värisi <3

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit kuin suoraan omien hiuksieni historiasta. Olen myös täysin harmaapää tällä hetkellä. Annoin tulla täysillä noin vuosi sitten. Pitäisi vaihtaa blogi-kuva jossain vaiheessa.
    Äitini suvussa on paksuhiuksisia, mutta nuorena harmaantuvia.
    Nythän harmaat hiukset ovat jopa muodissa, mutta onhan se eri asia nuoressa kuin vanhassa naamassa ;)
    Hiuksesi näyttävät kauniilta, ja tiedän miten paljon helpompaa nyt niiden kanssa on elää :)
    Hyvää juhannuksen aikaa sinulle ja perheellesi .
    Minä jatkan vielä pari vikkoa "blogi-lomaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis :)
      Hyvää juhannuksen aikaa myös sinulle ja läheisillesi :)

      Poista
  4. Todella kaunis väri hiuksissasi. Olisipa itsellänikin tulossa tuollainen blondityyppinen eikä ikävän harmaa. Minun tummassa tukassani harmaat ovat aika hyvin erottuviakin. Värjääminenkään ei enää onnistu allergiareaktion takia, joten pakkohan se on totutella vähitellen eri väriseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida :)
      Mikäköhän siirtyminen harmaaseen on niin vaikeaa kun muuten on ollut ihan helppo siirtyä vaikkapa ruskeasta punaiseen??? Kai se vaan istuu niin tiukassa, että harmaa on vanhan ihmisen väri. Kukaan ei ole ainakaan uskaltanut päin naamaa sanoa, että olisi vanhentanut minua mitenkään tukan värin vaihtuminen.Sama naama, oli väri punainen tai harmaa tai platinablondi :) Kuuluu elämään rypyt ja tukan värin vaihtuminen. Kunhan jaksetaan olla uteiaita elämään ja katsoa maailmaa posiitiivisesti.

      Poista
  5. Ai niin, hyvää juhannuksen aikaa. Unohdinpa äskeisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää juhannusta myös sinulle ja läheisillesi :)

      Poista
  6. Hei Arja, olipa monta postausta täälläkin, kun en ole juurikaan ehtinyt tänne blogeihin. Upea tukka ja sopii hyvin. Blondina on niin kiva olla!!! Kauniita kukkakuvia olet ottanut. Mukavaa heinäkuun alkua, vaikkakin sateista. Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!