Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että minulla on iso porukka rakkaita läheisiä.
Vuosi on ollut mielenkiintoinen askartelujen suhteen. Useampi kiva kurssi on tullut käytyä ja monenlaista uutta opittua. Kaikenlainen käsillätekeminen on minulle todella tärkeää.
Varsinkin vuoden loppupuolisko oli miettimisen aikaa. Elin kyseenalaistamisen aikakautta ja se jatkuu edelleenkin. Mieli on rauhallinen ja olo leppoisa ja stressitön. Monet asiat ovat saaneet oikeat mittasuhteet. Säilytän sen jota rakastan ja mikä on minulle tärkeää ja hylkään sen minkä koen taakaksi tai tarpeettomaksi. On kahdenlaisia asioita; sellaisia joille ei voi mitään ja ne pitää vaan hyväksyä ja sellaisia joille voi jotain tehdä. Aina ei niiden erottaminen toisistaan ole helppoa ja yksiselitteistä. Siinä on paljon opittavaa!
Vuoteen 2014 hyppääminen tuo paljon kaikkea kivaa ja uuttakin odotettavaa.
Tiedossa on useampikin matka ja perhejuhliakin. Olen ilmoittautunut kesällä pidettävälle mahtavalle viikonloppukurssille, jolta odotan paljon oppia ja inspiraatiota. Opettajat ovat huippuluokkaa! Aloitan valokuvaushaasteen 365/2014 ja sekin on aivan uusi ja jännittävä kokemus. Lopputulemana pitäisi olla kuvakirja "Minun vuoteni 2014".
Kansalaisopistollekin on tarkoitus mennä Reiki-kurssille.
Haluan pitää itsestäni ja läheisistäni huolta kaikin mahdollisin tavoin.
Näillä eväillä ja avoimin mielin intoa puhkuen lähden uuteen vuoteen ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.
Takinnapit auki ja siivet levällään menoksi kohti uusia seikkailuja! |
Kiitän teitä kaikkia blogissani kävijöitä kuluneesta vuodesta ja toivon, että myös jatkossa on mielenkiintoa piipahtaa täällä.