perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenterini 2013 # 13

Hyvää huomenta! Seija-myrsky riepotteli Rauman seutuakin kovin ottein yön aikana. Pahimpien puuskien aikana tuntui, ettei talosta lähde katto vaan lähtee koko talo. Ikkunasta katselin metsän reunan puiden nojaamista ja uuden vauhdin ottamista vielä syvempään nojaan. Mutta ei näytä pihapiirissä mitään vahinkoja tapahtuneen. Puiden oksia tietysti on lennellyt ja joku lyhty on nurin, mutta pienin vaurioin selvittiin Seijan vierailusta. Sähköt olivat poikki ainakin pariin otteeseen, mutta klo kahdeksan jälkeen on taas sitäkin saatu. Lämmin kiitos täältä taas lähtee korjaajille, jotka pimeässä ja myrskyssä työtehtäväänsä hoitavat <3 Nyt Seija on jo jatkanut matkaansa ja pienet jälkimainingit vielä käyvät.
Edit; Päivän kunnolla valjettua huomattiin iso kaatunut kuusi meidän tontilta ja naapurin kasvihuone on pelastunut kuin ihmeen kaupalla jäämästä sen alle.

Mutta sitten päivän aiheeseen ja se on Lucia.
Itse en Lucian-päivää mitenkään juhli, mutta jotenkin se kuitenkin viehättää  erityisesti tänä vuonna. Se johtuu siitä, että kesäkuussa tekemälläni Sisilian kiertomatkalla yhtenä kohteena oli Syrakusa ja siellä oli mahdollisuus tutustua Syrakusan katedraaliin ja Pyhän Lucian historiaan.
Syrakusan katedraalissa säilytetään Pyhän Lucian pyhimyksenkuvaa. Kaupungin suojelupyhimys koki täällä marttyyrikuoleman v.304 ja mekin vietämme  hänen muistopäiväänsä joulukuun 13.pvä.

Näihin tunnelmiin tänään Lucian päivänä!

3 kommenttia:

  1. Hienoa, ettei Seija enempää tehnyt tuhojaan. Kuusi liene liian suuri joulukuuseksenne, mutta saahan niitä muualta;)
    Kiitos Lucian historiasta. Viehättävä perinne on säilynyt tietyissä kulttuureissa ja hyvä niin. Kaunis kortti ja kuvat. Rauhaisaa Seijan päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Meillä kolaji kolomesta ja nuku siinä sitte:)

    Hyvää 13 päivää!!

    VastaaPoista
  3. Aikalailla on taas puita kaatuillut näissäkin maisemissa. Tuuli ei sopinut tähän meidän asuntomme nurkkaukseen, mutta on esim. poikamme asunnon parvekkeen lasit olleet varmasti koetuksella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!