torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenterini 2013 # 12

Jälleen on maa musta ja paljas. Tällaiseen vaihteluun täällä Rauman seudulla on kyllä totuttu, mutta pari kolme edellistä talvea saimme nauttia ihan oikeasta lumisesta talvesta ja se tuntui tosi upealta. Ilmeisesti on palattu normaaliin! Ensi yönä luvassa on myrskytuulia.
Mutta oli sää mikä hyvänsä niin luukku aukeaa ja nyt on vuorossa 12 ja aiheena lepo.
 Nykypäivän maailma on niin kovin kiireinen, pitää ehtiä kaikkea mahdollista. Elämä on täynnä aikavarkaita, jotka suorastaan ryöstävät sitä aikaa, joka pitäisi käyttää lepäämiseen, jotta kroppa ja mieli voisi hyvin ja pysyisi terveenä. Yksi pahimmista aikavarkaista on ihana ja kamala netti! Vaikken varmaankaan ihan ahkerimpia käyttäjiä olekkaan niin minultakin se nappaa useamman tunnin vuorokauden aikana ja ainakin iltakäyttöaika (myöhäinen) on poissa lepäämisestä. Osa nettiajasta on ihan tarpeellista ja aiheellista, mutta vain osa ja siihen tarpeettomaan osuuteen välillä asettelen itselleni rajoja, jotka on ihan helppo rikkoa viimeistään kolmen päivän päästä.
Lepoa ei ole pelkästään nukkuminen. Pitäisi hiljentyä vaikka sohvannurkkaan tekemättä yhtikäs mitään, antaa kropan rentoutua ja mielen rauhoittua. Moni osaa ottaa pienet päikkärit ja mielestäni se jos mikä on hyvä tapa saada virkeyttä loppupäivään. Itselle ei uni siinä kohtaa tule, mutta todellakin voisi sen lepohetken kuitenkin suoda itselleen retkottamalla sohvalla vaikka silmät auki. Rauhallinen kävelylenkki hiljaisella metsäpolulla voi sekin olla lepoa.
Myös moninaiset harrastukset saattavat mennä sille mallille, että verottavat lepoaikaa. Usein mietin lapsiperheiden arkea ja sitä härdelliä joka on vallitseva olotila. Kun meidän kahden eläkeläisenkin arki on välillä aika hektistä. Se johtuu tietysti myös osaksi siitä, että on helppo siirtää asioita huomiseksi...ehdinhän minä ne silloinkin ja jossain kohtaa on sitten iso ruuhka.
Otturi-Vili tässä näyttää mallia tämän päivän teemaan!
Jouluvalmisteluiden keskelläkin muistetaanpa ottaa lepo-hetkiä, niin jaksetaan sitten nauttia joulusta ja sen tunnelmasta!

6 kommenttia:

  1. Otinkin hyvää tekevän lepohetken sattuneesta syystä ja olen taas toimintakykyinen uusin voimin. Kiitos Arja ilahduttaneesta kommentistasi.
    Ihania nämä kalenterisivut.

    VastaaPoista
  2. Niin ne lumet lähti täältä meiltä pohjanmaaltakin ja enään on jäätä jäljellä. Lepo on kyllä tarpeellista ja valitettavan useasti sitä "lisäaikaa" tahtoo tulla siitä napattua.

    VastaaPoista
  3. Niin, ja lepoa on myös itselleni istahtaa tähän koneen ääreen ja lukea kivoja blogeja.

    VastaaPoista
  4. Ihana luukku!! Juuri näin töistä tulleena tuo lepo sana on erityisen herkullinen:) Suihkun kautta koneelle ja nyt sitten nautitaan ja levätään.

    Joko teillä myrskyää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jo metsä kohisee, mutta myrskyn pitäisi ehtiä tänne saakka puolenyön aikoihin ja jatkunee aamuun saakka. Pitänee varustautua mahdolliseen sähkökatkokseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!