lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterini 2013 #21

Kolme yötä jouluun ja talvipäivänseisaus. Pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pimein päivä ja nyt sitten lähdemme pienin mutta varmoin askelin kohti valoa ja kevättä. Päivän teemaksi valitsinkin valon.
Nyt kun jouluvalot alkavat syttyä pihoilla  ja ikkunoissa tuntuu paljon valoisammalta vaikkei lunta olekkaan. Asumme sellaisen tien varrella ettei katuvaloja ole. Lähes kaikissa taloissa pihavalot ovat liiketunnistimella toimivia ja pimeyteen on tottunut. Nyt kun valaistulta tieosuudelta kotitielle kääntyy valaisevat erilaiset jouluvalot kulkijaa. Näkymä on kodikas ja kaunis.
Valo voi olla kirkasta, häikäisevää, tunnelmallista, lämmintä tai voimaannuttavaa ja joskus rasittavaakin (vilkkuvat valot). Kun usean pilvisen ja sateisen päivän jälkeen aurinko edes hetken näyttäytyy niin vaikutus on suuri. Mieli piristyy ja lumetonkin luonto näyttää hyvin kauniilta. Innokkaana kamerankäyttäjänä silmä etsii automaattisesti kohteita, joissa valo on parhaimmillaan.
Läheiset ja rakkaat ihmiset tuovat valoa elämään ja esimerkiksi puoliso tai lapsi voi olla elämän valo.
Kun olin lapsi, oli Valo-nimistä pyykkipulveria!

Valoisaa lauantaita!

2 kommenttia:

  1. Ihana kortti ja kynttilä valoineen. Totta kirjoitat: tänään tällä näkyi aurinko aamupäivän, ja mieli heti kirkastui. Ulos piti päästä vaikka lyhennettyä lenkkiä on vielä tehtävä ja "puolella teholla". Hyvää kuitenkin teki ja mieli virkistyi. Valoisaa, hyvää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Lohdullista, että huomisesta alkaen taas kohti valoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!