Viidestoista luukku on avattu ja kortissa lukee trust.
Tälle englanninkieliselle sanalle on useampiakin merkityksiä, mm usko, uskoa, luottamus, turva.
Uskomme kuka mihinkin ja sitä en tässä ja nyt syvällisemmin pohdi. Isäni sanoi: "jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan". Voihan se niinkin olla... Joka tapauksessa usko-luottamus-turva on kiinteä kokonaisuus. Ellei usko, ei voi luottaa ja ellei luota, ei ole turvallinen olo.
Pitää uskoa itseensä ja omiin tekemisiinsä, uskoa ja luottaa pärjäämiseensä ja onnistumiseensa ja silloin voi myös kokea olonsa turvalliseksi. Sen olen kyllä elämäni aikana oppinut, että ellen vakaasti usko siihen mitä olen tekemässä niin eipä se sitten ole onnistunutkaan. 20-vuotta kestäneessä yrittäjän arjessa se oli lähes jokapäiväistä taistelua itseensä uskomisen ja epäilyn välillä. Useimmiten usko voitti!
Perjantai-iltana tuli kuvattua muutakin kuin Rauman kirkon tornia.
Vanhassa Raumassa on lukematon määrä kauniita ikkunoita. Tässä yksi niistä. |
Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita!
Hyvää adventtisunnuntaita <3
VastaaPoistaIhana kortti. Joulu näkyy jo tuossa ikkunassa.
VastaaPoistaTeillä on siellä oikea joulukaupunki.
VastaaPoista